APUA JA TUKEA

depression_610_02

Joskus jotkut asiat mietityttävät tai huolestuttavat. Kyse voi olla esimerkiksi jokin kehoon, kouluun tai kotiin liittyvä asia. Jokainen on varmasti joskus huolestunut jostakin asiasta, mutta jos jokin asia jää mielen päälle pidemmäksi aikaa, on hyvä saada apua joltain, joka on tottunut auttamaan tällaisissa asioissa.

 

Onko sinulla akuutti ongelma, johon haluat selkeän vastauksen - mieluiten heti?!


Ystävä hyvä, on olemassa monia eri paikkoja, joista saa apua. Mikä niistä sopii parhaiten, riippuu siitä, minkälaista apua haluaa, ja miten sitä haluaa. Jos haluaa kysyä tai kertoa jotain nimettömänä, voi kirjoittaa meille nuorisotiedottajille Kysy Pois! -palstan kautta. Me voimme sitten ohjata asiasi eteenpäin jollekin Decibelin omista asiantuntijoista kysymyksestä riippuen. Klikkaamalla tästä pääset katsomaan ketkä kysymyksiin vastaavat.

Voi myös olla, että haluaa jutella jonkun kanssa puhelimessa tai kasvotusten, muttei oikein tiedä kenen puoleen tulisi kääntyä. Siksi me olemme nyt keränneet teille listan paikoista, joista saa apua ja tukea.

 

Toivottavasti sinä löydät kaiken tarvitsemasi avun ja tuen!


 

►Decibelin KYSY POIS! -palsta ja TIETOA -osio voi auttaa sinua!

Voit kääntyä meidän Decibeliläisten puoleen kun tarvitset apua. Täältä Decibelin -sivuilta löytyy paljon tietoa, jonka joukosta voit ehkä löytää vastauksen ongelmaasi?!

Kysy pois! -palstalta voit lähettää  nimettömän kysymyksen meille nuorisotiedottajille ja jollekin meidän monista asiantuntijoista. 

Me voimme toimia ensiapuna ongelmiisi ja auttaa sinua eteenpäin! Tyhmiä kysymyksiä, tai liian suuria/pieniä ongelmia ei ole olemassakaan!