|

►Voivatko pojat ja tytöt olla kavereita?
Onnistunut yhdistelmä
Vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa ystävänä olemisessa voi olla paljon hyviä puolia. Vastakkaisen sukupuolen ajattelua ja toimintaa voi esimerkiksi helpommin oppia ymmärtämään – pojat, joilla on paljon tyttöjä kavereinaan, tapaavatkin olla parempia poikaystäviä. Monia saman sukupuolen edustajien kanssa kaverina ollessa esiintyviä negatiivisia puolia ei välttämättä näy ollenkaan; tyttö+poika kaverukset eivät yleensä ole toisilleen yhtä kateellisia, eivät kilpaile yhtä paljon eivätkä vaadi toisiltaan liikoja. On helpompaa vaan viettää aikaa yhdessä ja jutella kaikista maan ja taivaan välillä olevista asioista.
Enemmän kuin ystävä
Yhdessä sohvalla rentoutuessa tai toista lohduttaessa sydän saattaa tehdä muutaman ylimääräisen lyönnin. Joskus voi olla vaikeaa tietää, onko ihastunut kaveriinsa tai jos on kyse pelkästään läheisestä ystävyydestä. Tyttö+poika kaverukset voivat ihastua toisiinsa helposti. Osittain siksi, että heteronaisten ja heteromiesten välillä on olemassa luontainen vetovoima. Kaikki tyttö+poika kaverukset miettivät varmasti jossain vaiheessa miltä tuntuisi seurustella toistensa kanssa.
Tämä johtuu osittain myös siitä että kun tuntee toisensa hyvin, on helpompi rentoutua toistensa seurassa, ja mitä paremmin toisen tuntee, sen enemmän hänestä pitää. Silloin ystävyys voi muuttua rakkaudeksi. Monet parit olivat ensin kavereita – ei siis mitään rakkautta ensisilmäyksellä. On olemassa pieni riski siitä, että pilaa ystävyyden jos toistensa kanssa alkaa säätää. Joskus ystävyyssuhde kuitenkin voi säilyä ja siitä voi tulla entistäkin parempi.
On myös olemassa riski siitä, että vain toinen ystävyksistä ihastuu toiseen. Sellaista tilannetta varten ei ole olemassa ohjekirjaa. Se mitä tämän henkilön silloin tulisi tehdä, riippuu ihan siitä, minkälaisia ihmisiä he ovat ja minkälainen heidän ystävyyssuhteensa on. Valinta siitä, kertooko asiasta toiselle vai ei, on todella vaikea ja toisinaan riski ei ole ystävyyden menettämisen arvoinen.
Ystävään ihastuminen
Joskus kyseessä on pelkästä fyysisestä vetovoimasta, joka syntyy tyttö+poika kaverusten välille. Jos aiotte säätää toistenne kanssa, sopikaa ensin säännöistä niin, että te molemmat tiedätte mitä kumpikin haluaa ja ei halua. Toisesta voi olla mustasukkainen myös silloin kun ei seurustele. Kaikki vastakkaista sukupuolta olevat eivät kuitenkaan ihastu toisiinsa…ja vaikka ihastuisikin, asialle ei tarvitse tehdä mitään. Tosiinsa ihastuneet ihmiset eivät välttämättä sovi yhteen parina, mutta tulevat kuitenkin todella hyvin juttuun ystävinä.
Mustasukkaiset poika- ja tyttöystävät ja kiusoittelevat kaverukset
Tyttö- ja poikaystävät eivät aina voi hyväksyä sitä, että tytöllä on poikia kavereina/pojalla tyttöjä. Pelko toisen menettämisestä on suuri, koska on tavallista että kaverukset ihastuvat toisiinsa. Monet tyttö- ja poikakaveruksista halailevat, katsovat telkkaria sylikkäin, kertovat toisilleen salaisuuksia jne. ja tällaiset asiat voivat tehdä kumppanin kateelliseksi ja mustasukkaiseksi. Voit silloin ottaa kumppanisi useammin mukaan kaveriasi tapaamaan ja puhua avoimesti hänelle siitä, mitä tunnet kaveriasi kohtaan ja minkälainen suhde teillä on.
|
|
|