Poika kuuntelemassa oven takana

28.03.2022
Minua on alkanut vaivata, kun 8-v poikamme on alkanut kiinnittää huomiota kuulemiinsa seksin ääniin. Meillä on ovi lukossa, mutta hän on monta kertaa tullut oven taakse, ja alkanut huudella siinä. Emme ole koskaan olleet kovaäänisiä, mutta minun on vaikea olla ihan hiljaa, kun nautin. Poika kyselee mitä me teemme. Miten hänelle voisi kertoa asiasta sopivalla tavalla? Pitäisikö seksi jättää vähemmälle? Nyt sitä on ollut 3-4 krt viikossa.
Tessi klippt

Terveydenhoitaja ja seksuaalineuvoja Tessi Vastaa

Nuorisotiedottaja Piia Vastaa

22.04.2022

Hei,

Tunnette lapsenne parhaiten, joten luultavasti tiedätte, millaisen selityksen hän tarvii. Lapselle seksin äänet voivat tuntua pelottavilta, vaikka ne eivät olisi edes kovaäänisiä. Lapsi ei välttämättä tiedä johtuvatko äänet kivusta tai itkeekö äiti kivun takia.

Mielestäni sinun ei tarvitse keksiä muuta selitystä kuin miten asia on. On täysin okei sanoa lapselle, että ovi on lukossa, koska äiti ja isä haluavat olla hetken rauhassa. Parasta olisi selittää se sellaisella tavalla, jonka lapsi voi hyväksyä. Vaikka se saattaa tuntua häiritsevältä, voi (lapsen luonteesta riippuen) olla hyväksi keskeyttää toiminta ja viedä lapsi omaan huoneeseen. Näin hän näkee, että kaikki on niin kuin pitääkin ja kokee itsensä sekä vanhempiensa olevan turvassa.

Terveisin, Tessi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Olen 25-v. nainen ja minulla ei koskaan ole ollut miestä. Isäni petti äitiäni kun olin 16-v. Heille tuli avioero. Äitini joi silloin ja siskonsa kanssa hän heitti aika kovaa huumoria seksistä ja että ...
Lue lisää

Haluaisin tietää millä tavalla pornonäyttelijät valitaan, ja millainen "pääsykoe" pitää läpäistä, että alalle yleensä pääsee. Siitäkö se alkaa, että kaikki vaatteet riisutaan, ja naisten rinnat ja pyl...
Lue lisää

Miten uskonnollisuus vaikuttaa seksiin suhtautumiseen? Onko niin, että uskovaiset eivät harrasta seksiä ennen avioliittoa? Onko nautinto heille kiellettyä, ja pidetäänkö sitä syntinä? Voivatko he nai...
Lue lisää

Hei,

Harrastimme seksiä kumppanin kanssa ja käytin viime tiistaina jälkiehkäisyn, pari päivää sitten harrastimme taas seksiä ja eilen alkoi verenvuotoa. Mistä se voi johtua? Onko vaarallista ottaa ta...
Lue lisää