ensimmäinen kerta pornoa

20.04.2021
Katsoin ensimmäistä kertaa pienen hetken pornoa yhdessä kaverini kanssa. Videolla nainen imi miehen pippeliä. En ollut osannut kuvitella sellaista aikaisemmin. Olen nyt 12v. Eikö siinä voi tulla pippelistä pissaa suuhun? Ja eikö pippeli maistu muutenkin pahalle?
Tessi klippt

Terveydenhoitaja ja seksuaalineuvoja Tessi Vastaa

Nuorisotiedottaja Piia Vastaa

29.04.2021

Hei,

Pornovideoissa on paljon semmoisia asioita, jotka voivat tuntua oudoilta tai pelottavilta nuorelle katsojalle. Olisi hyvä muistaa, että pornoelokuvat on tehty aikuisille – ei lapsille – ja ne kuvaavat fantasiaa – joten kaikkea, mitä niissä tehdään, ei välttämättä tehdä todellisuudessa.

Toisen sukupuolielimien imemistä tai nuolemista kutsutaan suuseksiksi ja monen mielestä se tuntuu hyvältä. Miehet käyttävät penistä tietenkin myös pissaamiseen – mutta, jos peseytyy ennen seksiä, on penis puhdas, eikä se maistu pahalta.

Mielestäni sinun kannattaisi kehitellä omia fantasioita pornon katsomisen sijaan. Siten et joudu kokemaan tai näkemään asioita, jotka tuntuvat sinusta epämiellyttäviltä tai pelottavilta.

Terveisin, Tessi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Haluaisin tietää millä tavalla pornonäyttelijät valitaan, ja millainen "pääsykoe" pitää läpäistä, että alalle yleensä pääsee. Siitäkö se alkaa, että kaikki vaatteet riisutaan, ja naisten rinnat ja pyl...
Lue lisää

Miten uskonnollisuus vaikuttaa seksiin suhtautumiseen? Onko niin, että uskovaiset eivät harrasta seksiä ennen avioliittoa? Onko nautinto heille kiellettyä, ja pidetäänkö sitä syntinä? Voivatko he nai...
Lue lisää

Hei,

Harrastimme seksiä kumppanin kanssa ja käytin viime tiistaina jälkiehkäisyn, pari päivää sitten harrastimme taas seksiä ja eilen alkoi verenvuotoa. Mistä se voi johtua? Onko vaarallista ottaa ta...
Lue lisää

Miten kaksi miestä ja nainen voivat rakastella yhdessä? Onko mahdollista, että kaksi naista ja mies rakastelisivat yhdessä?
Lue lisää