Ensimmäinen muutto

17.10.2013
Mietin sitä, kun koulussa aikanaan puhuttiin muuttamisesta. Puhuttiin jotain, että ensimmäisestä muutosta sai jotain apurahaa tai tukea tai jotai. Mitä se mahtoi olla? Sen takia koulussa puhuttiin, että periaatteessa kannattaisi heti ensimmäisellä muutto kerralla muuttaa sellaiseen paikkaan, missä aikoo koko elämänsä asua. Se oli jotain, että kun ensimmäisen kerran muuttaa, saa tukea tai jotain, ettei laskut ole niin suuret. Itse olen vasta muuttamassa joskus 18-19 vuotiaana, mutta mieleeni juolahti tämä muistikuva, enkä löytänyt siihen vastausta miltää sivulta varsinaisesti. Se on jokin tuki, mitä ei voi saada sitten enää toisella muutto kerralla ja sitä seuraavilla. Sitä on vaikea selittää, sillä en muista tarkalleen mikä se oli. Mutta onko mielikuvani mahdollisesti oikeassa? Ensimmäisestä muutosta voi saada jonkinlaisia apuja, joita seuraavista muutoista ei voi saada?

Convi
18.10.2013

Hei!

Nyt joudumme valitettavasti sanoa, ettemme ole kuulleet mistään tuesta, jota saisi varta vasten ensimmäistä muuttoa varten. Suomessa on mahdollisuus saada asumislisää, joka on osa opintotukea ja sitä haetaan Kelalta. Asumislisän kannalta ei ole väliä onko kyseessä ensimmäinen muutto tai asutko samalla paikkakunnalla koko elämäsi ajan. Asumislisä on tarkoitettu vain opiskelijoille ja sitä haetaan opintotukihakemuksen yhteydessä.

Haettuasi opintotukea (johon siis asumislisä kuuluu) Kela selvittää mihin kouluun sinut on hyväksytty opiskelijaksi, onko opiskelu päätoimista, opintojen edistymisen ja tarpeesi taloudelliseen tukeen. Opintotuen määrä ja mikäli olet oikeutettu tukeen riippuu siitä, onko kyseessä korkeakouluopinnot tai toiseen asteen opinnot. Jos et opiskele, voit saada yleistä asumistukea.

Kela maksaa asumislisää kerran kuukaudessa tilillesi jos olet hakenut lisää ja jos Kela on myöntänyt sen sinulle. Asumislisää maksetaan vain niiltä kuukausilta kun olet koulussa ja se on 80 prosenttia vuokrasopimuksessa mainituista hyväksyttävistä asumismenoistasi. Asumismenojasi ei oteta huomioon siltä osin kun ne ylittävät 252 euroa kuukaudessa, eli jos esim. maksat 350 euroa vuokraa kuukaudessa, et saa 80 prosenttia 350 eurosta, vaan 252 eurosta. Ei siis ole väliä paljonko vuokrasi maksaa jos se ylittää 252 euroa, voit joka tapauksessa saada vain maximissa 201, 60 euroa asumislisää kuukaudessa.

Voit lukea lisää opiskeluun ja asumiseen liittyvistä tuista Decibelin tieto-sivuilta: http://www.decibel.fi/fin/Opintotuki,_asumislisa_ja_yleinen_asumistuki.776.html tai Kelan nettisivuilta: http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/300608102024HO.

Ensiasunnon OSTAJA saa Suomessa verohelpotuksia – hänen ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa ja hän saa hieman tavanomaista reippaamman asuntolainan korkojen verovähennysoikeuden (kun hän siis on ottanut lainaa asuntoa varten). Ehkä tämä on se, mistä olet kuullut koulussa? Voit lukea tästä enemmän kaikkien pankkien kotisivuilta.

Aurinkoista kevään alkua!

Terveisin nuorisotiedottaja Lena

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

mun kulkusia kirvaa joka ilta sen jölkeen ku oon runkannu sukka ködessä oisko vinkkei millasta sukkaa käyttäis ens kerral? runkaan about 5krt päivässsä!
Lue lisää

Onko Topi asunut milloin Sorsakoskella?
Lue lisää

Hei, oon kärsinyt masennuksesta 3-5 vuotta ja halusin kysyä että miksi masennuksen takia tai yli päätään tulee jatkuva tunne viiltää tai muuten vaan satuttaa itseään? mulla koko ajan tekee mieli viilt...
Lue lisää

Hei!

Sellaista lähtisisn kysymään että kun tässä nyt on jo jonkin aikaa harkinnut oman talon ostoa ja sopiva kohdekin on löytynyt. Nyt se "ongelma" on sitten että miten sen talon ostaa?

Eli käytänn...
Lue lisää