Anaaliseksiin sopiva liukuvoide

24.07.2021
Moi, onko sellaista liukuvoidetta, joka olisi tarkoitettu pelkästään anaaliseksiä varten? Meillä on vain vesiliukoista, jota olemme käyttäneet emätinyhdynnässä tarpeen mukaan. Olemme keskustelleet, että olisi kiva joskus kokeilla myös anaaliyhdyntää. Olisiko hyväksi hieroa lämmittävällä liukkarilla kostutetulla sormella ensin pyllyreikää ja pyllyn sisältä ennen kuin yritetään työntää penistä sisään?
kristiina annila

Kätilö ja seksuaalineuvoja Kristiina Vastaa

11.08.2021

Hei!
Pahoittelut vastauksen viipymisestä, tämä viesti oli jäänyt jumiin sähköpostiini!
Eipä sillä ole juurikaan väliä millaista liukuvoidetta käytätte, kunhan sitä on riittävästi. Jostkut öljyt kuten esim Ceridal eivät sovi kondomin kanssa käytettäväksi, joten tämä on syytä tarkistaa mikäli kondomia tarvitsette.

Anaaliyhdynnässä tärkeää on hidas eteneminen ja rauhallisuus. Peräaukosta sisään mennessä vastassa on ulompi ja sisempi sulkijalihas. Ne antavat kyllä periksi, mutta liian nopeassa sisään työntymisessä niihin saattaa tulla vaurioita ja siitä voi aiheutua turhaa kipua.
On oikein hyvä ajatus ensin kokeilla sormen viemistä peräaukkoon, silloin voi mös arvioida haluaako kokeilla yhdyntää sinne. Hygienia-asiat on hyvä muistaa, koskaan ei viedä emättimeen eikä virtsaputken aukolle mitään mikä on ollut peräsuolessa ennenkuin on käyty pesulla. Naisen virtsaputki on kovin lyhyt, ja haalii herkästi bakteereita.
Kokeilkaa kaikessa rauhassa miten sujuu.


Terkuin Kristiina, seksuaalineuvoja

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Haluaisin tietää millä tavalla pornonäyttelijät valitaan, ja millainen "pääsykoe" pitää läpäistä, että alalle yleensä pääsee. Siitäkö se alkaa, että kaikki vaatteet riisutaan, ja naisten rinnat ja pyl...
Lue lisää

Miten uskonnollisuus vaikuttaa seksiin suhtautumiseen? Onko niin, että uskovaiset eivät harrasta seksiä ennen avioliittoa? Onko nautinto heille kiellettyä, ja pidetäänkö sitä syntinä? Voivatko he nai...
Lue lisää

Hei,

Harrastimme seksiä kumppanin kanssa ja käytin viime tiistaina jälkiehkäisyn, pari päivää sitten harrastimme taas seksiä ja eilen alkoi verenvuotoa. Mistä se voi johtua? Onko vaarallista ottaa ta...
Lue lisää

Miten kaksi miestä ja nainen voivat rakastella yhdessä? Onko mahdollista, että kaksi naista ja mies rakastelisivat yhdessä?
Lue lisää