esinahka

15.01.2021
Moi! Esinahkani aukko on vain noin 1cm kokoinen, joten sen vetäminen terskan taakse on vaikeaa, myös erektiossa kuin rentonakin. Kun siitä katsoo sisään voi nähdä kun esinahka on kiinni terskassa ihopoimuilla. Sieltä näkyy myös sellaista valkoista töhnää, ja tuntuu epämiellyttävää hajua. Mikä avuksi?
Tessi klippt

Terveydenhoitaja ja seksuaalineuvoja Tessi Vastaa

Nuorisotiedottaja Piia Vastaa

19.01.2021

Hei,

Kuulostaa siltä, että esinahkasi on niin tiukka, että aluetta on vaikeaa pitää puhtaana. Kuvailemaasi valkoista ”töhnää” kutsutaan smegmaksi ja se on sekoitus talia ja kuolleita ihosoluja. Osaltaan sen tehtävä on pitää iho pehmeänä ja terveenä – mutta silti on tärkeää voida pestä alue esinahan alta, koska muuten se voi johtaa epämiellyttävään hajuun ja pahimmassa tapauksessa tulehdukseen.

Mielestäni sinun kannattaisi varata aika terveyskeskuksen lääkärille tai koululääkärille, joka voi arvioida, onko tarvetta toimenpiteelle vähentää esinahan kireyttä. Ei ole lainkaan epätavallista, että esinahka on kireä, mutta tarvittaessa on hyvä tehdä toimenpide, jotta alue on helpompi pitää puhtaana – sekä helpompi nauttia seksistä sitten, kun sen aika on.

Terveisin, Tessi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Kuinka emättimen puristuminen pippeliä vasten oikein tapahtuu? Vaikuttaako pippelin koko emättimen puristukseen? Voiko pippeli saada liian voimakasta puristusta? Tuleeko yhdynnän jälkeen väsynyt olo?
Lue lisää

Hei! Elikkä harrastin yhtenä päivänä itsetyydytystä saunassa. Sain orgasmin ja olin sen jälkeen saunassa aivan normaalisti. Kun menin pian suihkuun, huomasin että esinahkani oli irronnut terskasta ja ...
Lue lisää

Hei. Haluan vähentää itsetyydytystä pitämällä penislukkoa. Pyysin ystävääni pitämään penislukon avaimia ja hän saisi päättää milloin lukko avataan. Hän sanoi että 2-3 viikkoa voisi olla hyvä aika. Nyt...
Lue lisää

Onko sperman määrään mitään vaikutusta sillä, paljonko juo? Runsas siemensyöksy olisi itselleni tärkeä.
Lue lisää