Oma keho

13.07.2020
Hei! Huomasin joku aika sitten, että toinen sieraimeni on huomattavasti isompi kuin toinen. Asia häiritsee todella paljon enkä tiedä mitä tekisin, jotta nenästäni saisi mahdollisesti taas symmetrisen. Paineet ulkonäöstä ovat suuret, en edes tiedä mitä nenälleni on tapahtunut. Mitä teen? Huolestunut :(
Nuortenelama2

Nuorisotiedottaja, Nuortenelämä.fi Vastaa

15.07.2020

Hei! 

Kiitos kysymyksestäsi. Nenän ja sierainten kokoon ei itse voi vaikuttaa (ilman kirurgiaa). Varsinkin nuoruudessa ulkonäköpaineet voivat olla kovat ja omaan kehoon ollaan varsin helposti tyytymättömiä. Se saattaa luoda esimerkiksi ahdistusta, epävarmuutta ja pahaa oloa. Usein itse suhtautuu omaan ulkonäköön kaikista kriittisimmin – muut ihmiset eivät välttämättä edes huomaa niitä kohtia, joihin oma huomio kiinnittyy kaikista eniten. Itse saattaakin keskittyä herkästi vain sellaisiin kohtiin, joista ei pidä, ja voi nähdä itsensä vain niiden kautta. Kaikki oman kehon kauneus ja ainutlaatuisuus jää silloin huomiotta. Jokaisessa on kuitenkin hyviä puolia ja viehättäviä ominaisuuksia. Olisi mahtavaa, jos suhdetta omaan ulkonäköön onnistuisi kehittämään niin, että pystyisi olemaan tyytyväinen siihen hyvine ja huonoine puolineen ja viihtyisi omassa, ainutlaatuisessa kehossa. 

Silloin, kun ei ole tyytyväinen omaan kehoon, voi itsetuntokin olla heikko. Ehdotan, että tietoisesti keskittyisit välillä omiin hyviin puoliin ja siihen, mistä itse pidät itsessäsi ja omassa ulkonäössäsi. Mieti piirteitä ja asioita, joihin olet itsessäsi tyytyväinen. Voit lisäksi miettiä, mistä asioista olet joskus saanut muilta kehuja. Kehut ja positiivinen palaute voivat sekä vahvistaa itsetuntoa että saada huomaamaan itsessään jotain aivan uutta ja hyvää. Voit miettiä, mitkä asiat vahvistaisivat itsetuntoasi ja mitkä asiat saavat sinut hyvälle tuulelle. 

Itsetuntoon vaikuttaa positiivisesti hyvä itsetuntemus. Itsetuntoa voi itse kohentaa. Täältä Nyyti ry:n sivulta löydät siihen vinkkejä. Kannustan myös kokeilemaan kyseiseltä sivulta löytyviä itsetuntoon liittyviä harjoituksia. Myös tästä Tunteet, itsetuntemus ja itsetunto –osiosta löytyy konkreettisia vinkkejä, kuinka kohottaa itsetuntoa. Itsetunnon kohottaminen ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, joten annathan itsellesi aikaa.  

Toivottavasti vastauksesta on sinulle hyötyä. 

Lämpimin terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi 

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Onko sellaiset kalenterit luvallisia, joissa on kuvissa tissit paljaina olevia naisia? Minusta ei ole asiallista pitää sellaisia esillä. Ymmärrän, että pojista voi olla kivaa katsella niitä, mutta min...
Lue lisää

Miten määritellään mikä on intiimialuetta? Lasketaanko takapuoli intiimialueisiin kuuluvaksi?
Lue lisää

Oon 14V 5kk poika ja jotenkin outo kehitys ollu mun mielestä tähän menessä.
Siemensyöksyjä on tullut varmaan yli vuoden jo. Karvat alkoo tulee 0,5 vuotta sitten ja nyt jo aika paljon siinä on. Penis 4...
Lue lisää

Miten voin saada glow upin. Siis en ole yhtä nätti kuin muut tytöt. Siis olen yrittänyt kaikkea. Haluan vain olla naturally pretty. Kukaan poika ei musta tykkää ja se kai johtuu mun ulkonäöstä.
Siis...
Lue lisää