hyvä sängyssä

16.03.2022
Mitä se tarkoittaa jos joku on hyvä sängyssä?
kristiina annila

Kätilö ja seksuaalineuvoja Kristiina Vastaa

28.03.2022

Hei ja anteeksi että vastaus kesti ihan kamalan kauan!

Hyvä kysymys! Jäin tätä miettimään pitkäksi aikaa. Lyhyesti voisi sanoa,
että silloin on "hyvä sängyssä" kunnon tyytyväinen itse, ja kumppani on
tyytyväinen. Sillä ei niin ole merkitystä lopulta, miten paljon
erilaisia "temppuja" osaa tehdä.

Kun on hyvä sängyssä, osaa ottaa huomioon toisen toiveet ja tarpeet,
mutta uskaltaa myös huolehtia omien halujensa tyydyttämisestä. Aina ei
ole helppoa pukea sanoiksi mitä haluaa ja mistä pitää. Voi myös näyttää
toiselle toiveensa esim ohjaamalla käsiä oikeaan paikkaan. Kaikki
ihmiset eivät sovi kesjenään yhteen, joten vaikka joku on toisen kanssa
hyvä, se ei välttättä ole eri henkilön kanssa yhtä onnistunutta ja
sujuvaa.

Avain asiaan on keskusteleminen, toisen kuunteleminen. Luottamus
kumppaniin ja se että molemmat tuntevat itsensä hyväksytyksi ja olonsa
turvalliseksi. Aina kannattaa muistaa, että esim pornoteollisuus antaa
kovin vääristyneen kuvan asiasta. Loputtomiin jaksava ei välttämättä ole
ollenkaan hyvä sängyssä. Eli aika ja kesto ei ratkaise. Hyvä seksi on
lukuisan asian summa.

Terkuin Kristiina, seksuaalineuvoja

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Haluaisin tietää millä tavalla pornonäyttelijät valitaan, ja millainen "pääsykoe" pitää läpäistä, että alalle yleensä pääsee. Siitäkö se alkaa, että kaikki vaatteet riisutaan, ja naisten rinnat ja pyl...
Lue lisää

Miten uskonnollisuus vaikuttaa seksiin suhtautumiseen? Onko niin, että uskovaiset eivät harrasta seksiä ennen avioliittoa? Onko nautinto heille kiellettyä, ja pidetäänkö sitä syntinä? Voivatko he nai...
Lue lisää

Hei,

Harrastimme seksiä kumppanin kanssa ja käytin viime tiistaina jälkiehkäisyn, pari päivää sitten harrastimme taas seksiä ja eilen alkoi verenvuotoa. Mistä se voi johtua? Onko vaarallista ottaa ta...
Lue lisää

Miten kaksi miestä ja nainen voivat rakastella yhdessä? Onko mahdollista, että kaksi naista ja mies rakastelisivat yhdessä?
Lue lisää