Siemensyöksyt

20.10.2021
Kuinka monta siemensyöksyä pojat voivat saada vuorokaudessa? Tiedän, että spermaa kehittyy koko ajan lisää, mutta ei kai siemensyöksyjä silti voi rajattomasti tulla. Mistä he tietävät runkatessaan, vieläkö tulee spermaa, jos on runkannut vaikka kymmenen kertaa/ vrk?
kristiina annila

Kätilö ja seksuaalineuvoja Kristiina Vastaa

22.10.2021

Hei!

Ei sitä oikeastaan kukaan tiedä. Mutta siemensyöksy ja orgasmi eivät ole sama asia, joten orgasmin voi saada lukuisia kertoja vaikka siemennestettä ei jokaisella kerralla tulisikaan. Samoin voi siemensyöksy tulla, vaikkei saisi orgasmia. Usein nämä tulevat kuitenkin samanaikaisesti, jolloin moni luulee niitä samaksi asiaksi. Siemennesteen purkautuva määrä kerralla on noin 2-5ml, eli korkeintaan ruokalusikallisen verran kerralla. Määräkin vaihtelee kerrasta toiseen. Siemenneste  koostuu suurimmaksi osaksi nesteistä, joita olemme nauttineet päivän mittaan. Mitä enemmän olemme nauttineet nesteitä, esimerkiksi pelkästään vettä, sitä tasapainoisempi on siemennesteen  määrä. Siksi esimerkiksi kahdeksan vesilasillisen nauttiminen päivässä on suositeltavaa. Juotu nestemäärä ei ole kuitenkaan sama, kuin vuorokauden siemennesteen määrä.

Periaatteessa jokaisella itsetyydystykerralla on mahdollista saada siemensyöksy. Siis ei voikaan tietää, tuleeko millään kerralla siemennestettä vai ei. Useimmiten kuitenkin tulee. Jos tyydyttää itseään useamman kerran, ja tiheään, saattaa jollain kerralla tämä jäädä välistä, tai määrä on vain muutamia tippoja.

Terkuin, Kristiina, seksuaalineuvoja

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Onko kondomin laittaminen suulla sellainen perustaito, joka tytön olisi osattava tehdä kun alkaa olla seksiä pojan kanssa? Voin kuvitella, että pojasta se olisi ihanaa, ja olisi varmaan hyvä houkutin ...
Lue lisää

Hei,
Minulla on jo pitkään tuntunut melkein jokapäiväistä kipua kiveksissä ja oireet viittaisivat kiveskohjuun. Kun seison pitkään tai liikun paljon niin kipu pahenee. En tiedä pitäisikö mennä lääkäri...
Lue lisää

Minulla on ollut nyt about vuoden verran ikävä vaiva. Elikkä mulla alkaa lähes päivittäin kivespussin iho kutiamaan. Sitä rupeen tietty raaputtamaan ja siitä se yleensä ärsyyntyy ja yleensä alkaa puno...
Lue lisää

Oon tänne kirjoitellut aikaisemminkin siitä että olen lähdössä ympärileikkaukseen ahtaan esinahan takia. Silloin kuumottelin penissyöpää josta olin kuullut. Urologi puheiden jälkeen olen unohtanut kok...
Lue lisää