mahdollinen kehitysvamma

15.03.2020
Olisiko miten mahdollista saada tietää olenko kehitysvammainen? Olen 36v mies. Luin lievistä kehitysvammoista netistä, ja jotakin yhtäläisyyksiä minulla on. En ole kasvanut ihmisenä yhtään ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Se on ehkä itseni kannalta huolestuttavinta. Minulla ei ollut oppimisvaikeuksia koulussa muissa kuin vieraissa kielissä. Suomen kielen taitoni on erinomainen. Koulu ei kuitenkaan kiinnostanut, eikä ammattia ole. Olisin maailman kovin työmies, mutta en saa töitä. Nykyään kun ei hakata puita kirveellä, eikä kaiveta ojaa lapiolla. Sosiaalisesti olen siis jälkeenjäänyt. Yksikseni olen joutunut elämään. Kehitysvammaisillahan on vaikeuksia muodostaa avioliittoa. Itsetuntoni on hirveän huono. En tosin edes tiedä, mitä noin hieno sana tarkoittaa. Voi olla vaikea saada tästä selville mistä viiraa, mutta itse olen sitä mieltä, että kaikki ei taida olla kotona.
Tessi klippt

Terveydenhoitaja ja seksuaalineuvoja Tessi Vastaa

17.03.2020

Hei,

En usko että kyseessä olisi varsinainen kehitysvamma. En kuitenkaan tunne sinua joten minun on vaikea ottaa kantaa siihen mistä voisi olla kyse. Suosittelen että ottaisin yhteyttä kotikuntasi terveyskeskukseen jotta saisit sieltä jonkinlaista keskusteluapua (esim. psykiatriset hoitajat). Soskasta voisit myös saada apua löytää sinulle sopivaa tekemistä.

Hyvä että itse otat vastuuta ja haluat muutosta.

Terveisin

Tessi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mistä voisi saada yksityishenkilön puhelinnumeron? Kaikenlaisia numeropalveluita on kai paljonkin, mutta olisiko mitään ilmaista palvelua. Jos ei täysin ilmaista ole, kunpa olisi edes joku suht halpa ...
Lue lisää

Hei, miksi decibelillä ei ole omaa chattia? Tämä kysymyspalsta on hyvä, mutta minusta voisi olla chat pari kertaa viikossa.
Silloin saisi kysymyksiin vastauksia nopeammin eikä tarvitsisi odottaa useam...
Lue lisää

Irwin laulaa Ryysyranta-laulussaan, että virtti on ainoa viljelyssarka. Mitä se virtti oikein tarkoittaa?
Lue lisää

En ole pystynyt oikein saada itseäni millään tavalla itkemään viime vuodesta asti. Monesti, minulle vain tulee hieman surkeampi olo, mutta ei sen enempää tai vähempää, kun taas monesti muut ovat sanon...
Lue lisää