Minun kaverilla on ongelmia ja olen aivan avuton

04.05.2018
? Elizabeth

PT Laura Vastaa

14.05.2018

Moi Elizabeth!

Todella surullista kuulla, että kaverillasi on ongelmia. Kun puhutaan siitä, että se lähteminen on aina vaikeinta, niin sama pätee myös tässä. Auttamisessa on todella vaikeaa päästä siihen alkuun, varsinkin jos on vaikeasta ongelmasta kyse. Tai jos ei ole aiempaa kokemusta aiheesta. Silloin, kun minun läheisellä oli masennus en halunnut jäädä sen tiedon kanssa yksin. Kysyin monelta asiantuntijalta apua, soitin ja laitoin sähköpostia mahdollisiin hoitopaikkoihin. Sinun ei tarvitse huolehtia ja olla vastuussa kaveristasi yksin, se on hyvä pitää mielessä. Ja tässä tapauksessa, kun oli kyse masennuksesta niin hoitoon pääseminen oli äärimmäisen tärkeää.

Mitä sitten tehdä, jos ystävä ei suostu ottamaan apua vastaan? Muista aina puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Esimerkiksi jos on päihdeongelmia niin tämä on todella tärkeää. Älä auta kaveria juomaan tai käyttämään huumeita. Auttamisella tarkoitan rahan lainaamista, tai jopa antamista. Kyseenalaista kaverin temppuja. Kysy esimerkiksi, että onko tuo sinun mielestä kivaa? Tekeekö tuo sinulle hyvää? Sinun täytyy ”herättää” ja laittaa kaverisi vähän pohtimaan omia valintoja. Tämän jälkeen toivottavasti ymmärtää, että apu voisi olla ihan kohdallaan nyt. Sillä se halu parantua täytyy aina tulla itsestään, ei kaverista, vanhemmasta tai puolisosta.

Minä todellakin toivon, että kaverisi ongelmat ratkeaa. Muista näyttää, että olet tukena. Puhu paljon ja muista, että et ole vastuussa toisen elämästä. Tsemppiä!

Laura

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Tietokoneeseeni tulee aina F-Securen ilmoitus, että käyttämäni käyttöjärjestelmäversion (Windows 8) tuki päättyy 31.5.2024. F-Secure ei saa enää sen jälkeen tietokantapäivityksiä, jotka suojaavat minu...
Lue lisää

Miksi kaikki sähköpostit eivät mene perille? Joskus lähettämäni sähköposti on mennyt vastaanottajalle 17 tunnin päästä lähetyksestä, ja ainakin kaksi kertaa se on häipynyt taivaan tuuliin. Nämä tapauk...
Lue lisää

Kuka valitsee viikon luontoäänen, ja millä perusteella valinta tapahtuu? Minusta olisi mukava, että viikon luontoääni olisi joka viikko varis.
Lue lisää

Miten korkea on korkein Suomessa oleva tehtaan piippu? Onko Kaukopään piippu läheskään korkein? Onko tietoa kuinka korkeita piippuja ulkomailla on? Onko piippujen korkeuteen mitään muuta syytä, kuin h...
Lue lisää