uusi sänky

20.11.2019
Olen muuttamassa pian omaan asuntoon, ja pitäisi ostaa kaikenlaista, mm. uusi sänky. Odotan kovasti, että saisin jo ensimmäiset seksikokemukseni. Millainen olisi hyvä sänky rakastelua varten? Pitäisikö sänkykaupassa ottaa jotakin huomioon sitä asiaa silmällä pitäen?

Miia Vastaa

05.12.2019

Hei!

Kiitos kysymyksestä.

Miten mielenkiintoista ja jännittävää aikaa elätkään jo ajatellen pelkästään itsenäistymistä, omaan ensimmäiseen asuntoon muuttamista. 

Hienoa aikaa ja jo ajatuksena odottaa seksikokemustakin. Seksikokemukset tulee ajallaan, niitä on turha kiirehtiä, ihan jo senkin vuoksi, että ensimmäinen kerta olisi molemmille osapuolille miellyttävä kokemus. Ensimmäinen kerta on aina jännittävä ja  poskia kuumottava. On hyvä pitää mielessä, että ehkäisystä tulee huolehtia jo ensimmäiselläkin kerralla, näin kunniotat sekä itseäsi että kumppaniasi. Ehkäisyvalmisteista kondomi suojaa oikein käytettynä niin ei toivotuilta raskauksilta kuin seksin välityksellä tarttuvilta taudeiltakin. Kondomin käyttöä onkin hyvä harjoitella jo etukäteen, niin tunteen tiimellyksessä ensimmäisellä ja sitä seuraavillakin kerroilla kondomin käyttöä ei tarvitsisi jännittää, kun sitä on jo harjoitellut. Vielä on hyvä pitää mielessä, että kumppania ei voi eikä saa pakottaa mihinkään mihin hän ei ole valmis eikä halukas.

Ei ole olemassa mitään ohjetta sängyn hankintaan juuri nimenomaan seksiä silmällä pitäen. Sänky olisi hyvä valita ennemminkin nukkumista ajatellen, koska nukkuen ihminen viettää suuren osan vuorokaudesta sängyssä. Seksiä sängyssä vain harvalla on enemmän, jos kellään, kuin nukkumista. Lisäksi jokaisella on omat mieltymyksensä ja tarpeensa, mitä tulee sängyn ominaisuuksiin, ja ne tietää tai tunnistaa oikeastaan vain kokeilemalla eri tyyppisiä sänkyjä huonekaluliikkeessä. Kuitenkin voisi ajatella, että riittävän leveä sänky olisi seksiin mahdollisesti hyvä olla olemassa, ettei ole pelkoa siitä että putoaa reunalta liian kapeassa sängyssä. Lisäksi jokainen toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan itselle luontaisella tavalla, joten on hyvä tiedostaa, että paikkoja seksille on muitakin kuin sänky.

 

Miia Prepula

Terveydenhoitaja, Seksuaalineuvoja

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Siis oon ollu kavereit tän yhen pojan kanssa jo vähän aikaa. Ja tänään me ja sen kaverit oltiin kaupungilla. Me kaikki istuttiin jossain ja mä ja se istuttiin vierekkäi.ja me puhuttiin paljon ja meill...
Lue lisää

Exäni erosi minusta jo ainakin puoli vuotta sitten. Ja vaikka kuinka yritän en pääse yli hänestä. Mitä minä teen?
Lue lisää

Olen ollut tyttöystäväni kanssa jo useamman vuoden yhdessä ja olemme ikään kuin kasvaneet yhteen. En ole tavannut ketää samankaltaista ihmistä, jonka kanssa arvot ja maailmankatsomus kohtaisivat näin ...
Lue lisää

Miten suudella?! Miten pussata, entä jos ei osaakkaan?! ÄÄÄÄ
Lue lisää