anatomia

31.03.2022
Mitä eroa on terskalla ja klitoriksella, vai onko niillä? Muuta kuin että klitoris on pienempi. Onko niillä jotain eroa orgasmin kannalta? eemi
Nuortenelama2

Nuorisotiedottaja, Nuortenelämä.fi Vastaa

05.04.2022

Hei eemi!

Kiitos kysymyksestäsi. Klitoris on osa vulvaa. Klitoriksen tarkoitus on tuottaa nautintoa. Klitoris muistuttaa penistä siltä osin, että se sisältää paisuvaista ja paljon hermopäätteitä, joiden vuoksi se on erityisen herkkä kosketukselle, lämpötilalle ja paineelle.

Klitoriksen näkyvää osaa kutsutaan myös terskaksi. Klitoriksen näkyvä osa on vain noin 10% koko klitoriksesta, eli noin 90% klitoriksesta on piilossa. Klitoris on isompi kuin sen yleensä ajatellaan olevan. Klitoris kokonaisuudessaan on pidempi kuin penis. Se sisältää kaksinkertaisen määrän hermopäätteitä penikseen verrattuna.

Tavallisimmin, kun puhutaan terskasta, tarkoitetaan sillä peniksen kärkiosaa. Peniksen terska on verrattavissa klitorikseen, sillä ne molemmat ovat hermopäätteidensä takia erityisen tuntoherkkää aluetta. Peniksen terska on pienempi kuin klitoris. Orgasmin kannalta sekä klitoris että terska ovat herkkyytensä vuoksi yleensä tärkeässä osassa. Jokaisella on kuitenkin omanlaisensa seksuaaliset mieltymykset ja jokaisen sukuelimet ovat yksilölliset esimerkiksi ulkonäöltään ja kooltaan.

Voit lukea lisää klitoriksesta Hyvä kysymys -palvelun sivulta tai Sexpon Klitoris ja klitorisseksi -sivulta.

Voit lukea lisää terskasta Hyvä kysymys -palvelun sivulta.

Ystävällisin terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi 

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mulla oli muutama viikko sitten finni mun kivespussin pinnalla. Mä jostain syystä päätin sen puristaa, ja sitten se hävisi. Mutta eilen huomasin että siihen samaan kohtaan oli kehittynyt hiukan hernet...
Lue lisää

Äiti yllätti minut pari vuotta sitten kesken itsetyydytyksen. Päätin sillä paikalla, että en enää koskaan runkkaa. Ensimmäisen viikon ajan oli vaikeaa olla tekemättä sitä, kun olin lähes joka ilta run...
Lue lisää

Onko kondomin laittaminen suulla sellainen perustaito, joka tytön olisi osattava tehdä kun alkaa olla seksiä pojan kanssa? Voin kuvitella, että pojasta se olisi ihanaa, ja olisi varmaan hyvä houkutin ...
Lue lisää

Hei,
Minulla on jo pitkään tuntunut melkein jokapäiväistä kipua kiveksissä ja oireet viittaisivat kiveskohjuun. Kun seison pitkään tai liikun paljon niin kipu pahenee. En tiedä pitäisikö mennä lääkäri...
Lue lisää