spermaa

21.06.2017
Olen ihmetellyt nykyisin kun spermaa on ruvennut valumaan itsetyydytyksessä jo alku vaiheessa? Aikaisemmin sperma tuli vain orgasmin yhteydessä. peniksen päähän ilmestyy useasti iso pisara paksua spermaa joka pyyhittävä ennen kuin voi jatkaa. orgasmissa spermaa tulee myös enemmän sitten. Kiusallisat noin runsas vuotaminen ei ole ennen ollut. Onko tuollainen lorahtelu normaalia . Miten normaalia on että jos jatkan suoraan eka orgasmin jälkeen saan jopa kaksikin orgasmia perä kanaa muutaman minuutin päästä? colt

Miia Vastaa

03.07.2017

Hei!

Kiitos kysymyksestä.
Sooloseksin eli itsetyydytyksen aikana ja muutoinkin kovin kiihottuneena voi tulla kirkasta nestettä, jota touhutipoiksikin kuulee kutsuttavan, tämäkin neste saattaa sisältää siittiöitä. Siemennestettä eli spermaa voi purkautua myös jo ennen varsinaista orgasmia. Näin ollen on siis täysin mahdollista, että nainen tulisi raskaaksi vaikka yhdyntä keskeytettäisiin ennen siemensyöksyä. Kirjoittamasi vuotaminen on siis normaalia.
Kyky saada peräkkäisiä orgasmeja kovinkin pian edellisen orgasmin jälkeen on yksilöllistä, mutta mahdollista kuitenkin. Aina kuitenkaan miehen peräkkäisissä orgasmeissa ei tule siemensyöksyä. Virheellisestikin saatetaan ajatella, että miehen siemensyöksy ja orgasmi ovat yksi ja sama asia, mutta se ei pidä paikkaansa. Mies voi saada sienensyöksyn vasta joitakin hetkiä orgasminsa jälkeen. Myös mies, jolla on fyysisesti mahdotonta saada siemensyöksyä voi kuitenkin saada orgasmin.

Miia terveydenhoitaja, seksuaalineuvoja

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mulla oli muutama viikko sitten finni mun kivespussin pinnalla. Mä jostain syystä päätin sen puristaa, ja sitten se hävisi. Mutta eilen huomasin että siihen samaan kohtaan oli kehittynyt hiukan hernet...
Lue lisää

Äiti yllätti minut pari vuotta sitten kesken itsetyydytyksen. Päätin sillä paikalla, että en enää koskaan runkkaa. Ensimmäisen viikon ajan oli vaikeaa olla tekemättä sitä, kun olin lähes joka ilta run...
Lue lisää

Onko kondomin laittaminen suulla sellainen perustaito, joka tytön olisi osattava tehdä kun alkaa olla seksiä pojan kanssa? Voin kuvitella, että pojasta se olisi ihanaa, ja olisi varmaan hyvä houkutin ...
Lue lisää

Hei,
Minulla on jo pitkään tuntunut melkein jokapäiväistä kipua kiveksissä ja oireet viittaisivat kiveskohjuun. Kun seison pitkään tai liikun paljon niin kipu pahenee. En tiedä pitäisikö mennä lääkäri...
Lue lisää