rasitusvamma

15.09.2014
kysyn rasitusvammasta olen heittänyt omatekosta keihästä tiellä noin 2 viikkoa noin 30 heittoo joka päivä sekä käyny lenkillä viikon aktiivisesti.
Nyt tänään jalkani alkoi krampata ja meni jäykäksi.
Pystyn juosta kyllä mutta sattuu vähän. Mikä olisi onko rasitus. En ole olleenkaan muistanu venytellä ennen/jälkee urheilun. Eihän mikää lihasrappeuma sairaus iske esim ALS??? Eino

Nuorisotiedottaja Jenny Vastaa

16.09.2014

Hei!


Sinulle on ehkä joskus kerrottu, että kun urheilee, kannattaa pitää lepopäiviä. Keho ei ehdi palautua jos heität keihästä ja lenkkeilet joka päivä. Urheilusta ei ole hyötyä jos keho ei saa levätä ja lihakset kasvaa rauhassa. Rasitusvammoja voi tulla jos liikunta on yksipuolista tai jos eri liikuntamuodot rasittavat aina samoja lihaksia. Kannattaa myös kiinnittää huomiota tekniikkaan. Venytteleminen ja lämmitteleminen ennen ja jälkeen liikuntaa on tärkeää. Nyt sinun on syytä levätä ja pitää taukoa urheilusta. ALS -tautiin kuuluvat lihaskramppien lisäksi muitakin oireita. Tautia esiintyy yleensä 40–50 -vuotiailla. Jos sitä epäillään, tehdään testejä muiden sairauksien poissulkemiseksi. En ole lääkäri, mutta koska olet urheillut kahden viikon aikana joka päivä, ja vieläpä useamman kerran, sanoisin kyseessä olevan rasitusvamma, koska sellaisesta rasitusvammat usein tulevat. Jos kipu ei mene ohi, voit käydä kouluterveydenhoitajalla tai ottaa yhteyttä oman kotikuntasi terveyskeskukseen.

Terveisin nuorisotiedottaja Jenny

 

Lähde: Lihastautiliitto

 

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Millä tavalla pojan olisi luonnollisinta aloittaa tytön vartaloon tutustuminen? Tarkoitan sitä hetkeä, kun aletaan riisuutua. Sehän on varmasti jännä hetki. Joko ennen riisuumista kannattaisi kosketta...
Lue lisää

Olin tuttavien kanssa levillä pääsiäisenä. Tulin niiden kyydillä tänään kotiin. Lähdettiin aamulla aikasin sieltä ajaan ja syötiin aamiainen autos. Matkalla pysähdyttiin ekan kerran oulussa grillikio...
Lue lisää

Onko sellaiset kalenterit luvallisia, joissa on kuvissa tissit paljaina olevia naisia? Minusta ei ole asiallista pitää sellaisia esillä. Ymmärrän, että pojista voi olla kivaa katsella niitä, mutta min...
Lue lisää

Miten määritellään mikä on intiimialuetta? Lasketaanko takapuoli intiimialueisiin kuuluvaksi?
Lue lisää