HPV-rokote

20.01.2014
Kannattaako ottaa HPV-rokote? Kuinka hyvin se on tutkittu ja mitä haittoja siitä voi tulla? Voiko siitä tulla jotai jos minulla on psoriasis? Tarvitsen todella nopeasti vastauksen!! kannattaako?

Ungdomsinformatörerna Liselott och Lena Vastaa

20.01.2014

Hei kannattaako?!

Valitettavasti me emme voi (eikä meillä ole edes oikeutta) ottaa kantaa siihen, kannattaako sinun ottaa HPV-rokotetta vai ei. Tästä aiheesta on olemassa monenlaisia mielipiteitä, ja meillä jokaisella on omamme. Sinä olet loppuviimein itse vastuussa omasta kehostasi ja siksi sinun pitää myös itse päättää, haluatko rokotteen vai et. Me voimme ainoastaan antaa sinulle tietoa, joka mahdollisesti voi auttaa sinua tekemään päätöksen rokotteen suhteen - mutta päätös on kuitenkin lopulta sinun tehtävissä.

HPV-rokotetta on tutkittu paljon niin maailmalla kuin Suomessa (Tampereen yliopisto) ja se on tutkimusten mukaan aiheuttanut hyvin vähän vakavia haittoja.

Kaikilla rokotteilla voi olla haittavaikutuksia, mutta on hyvin yksilöllistä, kenelle näitä vaikutuksia tulee. Suurin osa haitoista on lieviä, ja ne menevät ohi parissa päivässä. Vakavien haittojen mahdollisuutta ei voida kuitenkaan koskaan sulkea kokonaan pois.

Tyttöjenjuttu.fi -sivuston mukaan rokotetut ovat ilmoittaneet seuraavia oireita rokotusten jälkeen:
- Pistoskohdassa on tuntunut jonkin verran kipua lähes kaikilla.
- Punoitusta tai turvotusta pistoskohdassa on huomannut puolet.
- Lähes joka toiselle on tullut ohimeneviä yleisoireita, kuten päänsärkyä tai sairauden tunnetta.
- Kuumetta tai lämpöilyä on ollut noin yhdellä kahdeksasta.
- Pahoinvointia, oksentelua, ripulia tai vatsakipua on ollut runsaalla neljäsosalla.
- Lihas- tai nivelsärkyä on tullut noin joka viidennelle.

On mahdotonta sanoa, minkälaisia pidempiaikaisia tai vakavampia haittoja hpv-rokotteesta voi tulla, sillä mitään raportointia sellaisista tapauksista ei ole. Psoriasis ei vaikuta hpv-rokotteeseen millään tapaa.

Hpv-rokotteen hyötyjä on luonnollisesti se, että se ehkäisee tehokkaasti kohdunkaulan syövän esiasteita ja näin myös syöpää. Rokotteet antavat suojaa myös eräiden muiden papilloomavirusten aiheuttamia infektioita vastaan.

Toivottavasti tästä oli edes vähän apua!

Terveisin nuorisotiedottajat Lena ja Liselott (aiempien hpv-rokotetta käsittelevien vastausten perusteella)

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Minua on huimannut muutaman kerran seksin jälkeen viime aikoina. Tämä on uusi ilmiö. Ongelmaa ei ole, jos jään sänkyyn laukeamisen jälkeen. Pitäisi kuitenkin käydä pesulla, ja noustessa silmissä mustu...
Lue lisää

Mulla on ollut viime syksystä lähtien vaiva. Mulla vaahtoaa virtsa lähes joka päivä. Se vaihtelee myös että kuinka paljon sitä on. Joskus se jää sinne pönttöön pitkäksikin aikaa, ja joskus poistuu sam...
Lue lisää

Millä perusteella tehdään päätökset hullujenhuoneelle määräämisestä? Voiko kuka tahansa yleislääkäri päättää siitä, vai pitääkö olla joku erikoislääkäri? Ovatko käytännöt muuttuneet tässä asiassa vuos...
Lue lisää

Minulla on selässä ja kyljissä useampia kipeitä ajoksenmollukoita. Jotkut niistä on aika isojakin. Uusia taitaa kasvaa kaiken aikaa. Onko totta, että ajoksiin paras lääke on harrastaa paljon seksiä? M...
Lue lisää