Down there

11.09.2022
Minulla roikkuu jokin kummallinen juttu in my guzzi Pablo
paivi.tuomisto

Seksuaalineuvoja Päivi Vastaa

13.09.2022

Hei Pablo,

kiitos kysymyksestäsi. Sukuelinten ulkonäkö on hyvin yksilöllistä. Sikiövaiheessa meillä on kaikilla samanlaiset ”aihiot”, joista sitten kehittyy useimmille joko tytön tai pojan sukuelimet.

Pojan ulkoiset sukuelimet ovat penis ja kivekset. Tytöille kehittyy emättimen ulkopuolelle sisemmät ja ulkoiset häpyhuulet, joiden koko on hyvin yksilöllinen. Joskus sisemmät häpyhuulet ovat niin isot, että ne näkyvät ulompien häpyhuulten alta. Emättimen yläosassa pienten häpyhuulten yhtymäkohdassa on myös klitoriksen pää, joka useimmilla peittyy ihopoimun alle. Joillakin tytöillä saattaa kuitenkin olla niin suuri klitoriksen pää, että se näkyy häpyhuulten välissä. Asia saattaa muuttua tytön kasvaessa, jolloin myös häpyhuulet kasvavat ja klitoriksen pää voi jäädä piiloon.

Hyvin pienellä osalla vastasyntyneistä voi olla molemmat sukuelimet, tai sukuelinten määrittäminen voi olla vaikeaa. Heitä kutsutaan intersukupuolisiksi, ja termi määritellään Väestöliitossa näin: ”Intersukupuolisuus on synnynnäistä, kehollista monimuotoisuutta, jossa yksilön sukupuolen tunnusmerkit kuten kromosomit, sukuelimet, hormonitoiminta tai muut sukupuolitetut kehonpiirteet, eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypilliset.” Intersukupuolisuus ei kuitenkaan aina ilmene ulkoisissa sukuelimissä, vaan muissa seksuaalisuuteen liittyvissä ominaisuuksissa, jotka ilmenevät lapsen kehittyessä nuoreksi ja aikuiseksi.

Jos asia jää sinua askarruttamaan, voit keskustella esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa. Hän osaa tarkistaa tilanteesi ja kertoa lisää tai ohjata sinut tarvittaessa eteenpäin.

Mukavaa syksyn jatkoa sinulle!

 

t. Päivi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mitä se lypsypillu oikein tarkoittaa? Onko siinä jotakin ihan poikkeavaa verrattuna ns. tavalliseen naisen pimppiin? Vai liittyykö se johonkin tiettyyn seksiasentoon, jossa tehdään jotakin tiettyä jut...
Lue lisää

Moikka!

Mulla on ollut nyt ainakin viikon ajan hajutonta ruskeaa vuotoa. Pitäisikö huolestua, kun vuoto on kestänyt näin pitkään eikä se tunnu loppuvan. Käytän e-pillereitä ja tämän vuoden puolella ...
Lue lisää

Moi. Tykkään olla ilman pikkareita ja olen menossa terveystarkastukseen. Jos painoni katsotaan niin pitääkö siinä riisua housut? Kun en pidä pikkareita
Lue lisää

Moi oon 13vuotias ja sormitin kulmakarva veitsen sillä päällä missä ei ole terää ja nyt mun valkovuoto on ruskeaa ja maistuu raudalle ja mulla ei oo siis alkanu menkkoi viel eikö mulla oo pimppikarvoi...
Lue lisää