Ulosluiskahtelu

27.01.2023
Onko tavallista, että pojan penis luiskahtelee toistuvasti ulos emättimestä seksin aikana? Onko jotain keinoja siihen, ettei näin kävisi?
Stinke

Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa

30.01.2023

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Peniksen luiskahtaminen emättimestä seksin aikana on varsin tavallista, ja sitä sattuu varmasti miltei kaikille seksuaalisesti aktiivisille joskus elämässään!

Syitä lipsumiselle on erinäisiä; joskus syynä voi olla se, että erektio ei ole tarpeeksi vahva syystä tai toisesta. Mikäli penis on veltompi, on sitä a) vaikea viedä emättimen sisään ja b) liikuttaa lipsumatta emättimessä.

Joskus syynä voivat olla myös liikeradat eli esimerkiksi molemmat seksin osapuolista liikkuvat villisti. Mikäli syynä on lantioiden villit liikehdinnät, voidaan ulosluiskahtamista koettaa hillitä sillä, että vain toinen liikuttaa lantiotaan toista vasten. Myös rauhallisemmat liikeradat vaikuttavat positiivisesti poisluiskahteluun; mikäli liikkeet ovat rauhaisampia, poisluiskahtamista ei tapahdu niin helposti. Mikäli liikkeet ovat nopeita ja laajoja, luiskahtaminen tapahtuu helpommin.

Asennoilla on myös ehdottomasti väliä: mikäli asennoissa ollaan hyvin kaukana toisistaan, penis luiskahtaa helpommin, kuin taas esimerkiksi silloin, kun kumppanit ovat lähellä toisiaan (esimerkiksi lähetyssaarnaaja-asento.) Joskus esimerkiksi ratsastaja-asennossa lipsumista saattaa tapahtua helpommin silloin, kun päällä oleva ns. pomppii ratsastettavan päällä ylös ja alas. Mikäli lipsumista tapahtuu, voi olla hyvä, mikäli päällä oleva kokeilee enemmänkin edestakaista liikettä.

Mikäli lipsuminen johtuu runsaasta kosteudesta, voi olla hyvä ajatus kokeilla olla lisäämättä liukuvoidetta etukäteen ”kuin varmuudeksi.”

Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että seksissä sattuu ja tapahtuu, eikä ulos lipsahtamisessa ole mitään outoa tai noloa! Mikäli niin tapahtuu, niin mikäli ketään ei sattunut niin voidaan ohjata penis takaisin sinne missä se olikin ja jatkaa tapahtumaa.

Terv. Stinke

 

 

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Haluaisin tietää millä tavalla pornonäyttelijät valitaan, ja millainen "pääsykoe" pitää läpäistä, että alalle yleensä pääsee. Siitäkö se alkaa, että kaikki vaatteet riisutaan, ja naisten rinnat ja pyl...
Lue lisää

Miten uskonnollisuus vaikuttaa seksiin suhtautumiseen? Onko niin, että uskovaiset eivät harrasta seksiä ennen avioliittoa? Onko nautinto heille kiellettyä, ja pidetäänkö sitä syntinä? Voivatko he nai...
Lue lisää

Hei,

Harrastimme seksiä kumppanin kanssa ja käytin viime tiistaina jälkiehkäisyn, pari päivää sitten harrastimme taas seksiä ja eilen alkoi verenvuotoa. Mistä se voi johtua? Onko vaarallista ottaa ta...
Lue lisää

Miten kaksi miestä ja nainen voivat rakastella yhdessä? Onko mahdollista, että kaksi naista ja mies rakastelisivat yhdessä?
Lue lisää