Vatsavaivoja

03.11.2018
Minulla on viimeaikoina ollut omituisia tuntemuksia vatsassa. Välillä etenkin vatsalla maatessa tuntuu kuin vatsassa liikkuisi jotain. Ilmaa suolistossa ? Tunne tuntuu eri puolilla vatsaa. Välillä tuntuu myös lievää kipua alavatsassa ja tuntuu kuukautisvaivoilta,mutta välillä taas kipu tuntuu muualla vastsassa,joten se vaikuttaa vatsavaivoilta. Iltaisin vatsa on yleensä hieman turvoksissa ja oireet iskevät. Voiko olla stressiperäistä? Ummetusta? Vatsalihakset ? Vatsatuntemukset tuntuvat yleensä silloin kun mietin niitä, tai olen stressaantunut. Välillä unohdan asian kokonaan ja sillon vaivoja ei tunnu. Vaivat tuntuvat pahenevan aina kun mietin niitä. Vatsavaivainen
Hannele klippt2

Nuorisotiedottaja Hannele Vastaa

19.11.2018

Hei!

Kiitos kysymyksestäsi. Ikävä kuulla, että sinulla on vatsavaivoja. Vatsavaivat ovat hyvin yleisiä ja niitä esiintyy kaikenikäisillä ihmisillä. Naisilla vatsavaivoja tulee aina ennen menkkoja ja niiden aikana. Vatsavaivoja voi tulla stressistä ja jännitämisestä, toiset jännittävät vatsan kautta ja se voi tuntua kipuna ympäri vatsaa. Ummetusta voi tulla liian vähäisestä veden juomisesta, vettä tulisi juoda ainakin 2 l/pvä. Jos syöt suolaista ruokaa tai kahvia veden juontia tulisi vielä  lisätä. Liikutko tarpeeksi? Vähäinen liikunta hidastaa aineenvaihduntaa ja lisää ilmaa vatsaan ja saattaa aiheuttaa ummetustakin. Niinkuin itsekin kerroit, että vaivat pahentuvat kun mietit niitä ja helpottuvat kun et mieti niitä. Jos edelleen vatsakivut jatkuvat voit käydä terveydenhoitajalla keskustelemassa, onhan mahdollista että olet yliherkkä jollekin ruoalle, esim.maitotuotteet eivät sovi kaikille.

Toivottavasti vatsavaivat helpottavat!

Ystävällisin terveisin; Hannele :)

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Onko sellaiset kalenterit luvallisia, joissa on kuvissa tissit paljaina olevia naisia? Minusta ei ole asiallista pitää sellaisia esillä. Ymmärrän, että pojista voi olla kivaa katsella niitä, mutta min...
Lue lisää

Miten määritellään mikä on intiimialuetta? Lasketaanko takapuoli intiimialueisiin kuuluvaksi?
Lue lisää

Oon 14V 5kk poika ja jotenkin outo kehitys ollu mun mielestä tähän menessä.
Siemensyöksyjä on tullut varmaan yli vuoden jo. Karvat alkoo tulee 0,5 vuotta sitten ja nyt jo aika paljon siinä on. Penis 4...
Lue lisää

Miten voin saada glow upin. Siis en ole yhtä nätti kuin muut tytöt. Siis olen yrittänyt kaikkea. Haluan vain olla naturally pretty. Kukaan poika ei musta tykkää ja se kai johtuu mun ulkonäöstä.
Siis...
Lue lisää