nukkumisen vaikeus

03.01.2020
Minua ihmetyttää, miksi en osaa nukahtaa illalla selällään. Päivällä syönnin jälkeen se onnistuu kyllä vaikeuksitta. Illalla en vaan saa unenpäästä kiinni. Jos käännyn syrjälleni, nukahdan aika äkkiä, mutta heräilen vähän väliä, koska se ei tunnu hyvältä asennolta. Petauspatja on painunut keskeltä kuopalle, ja siinä on vaikea olla syrjällään. Pyöriskelen sängyssä kaiken yötä, ja uni on hirmu levotonta. Herään jokaiseen kääntymiseen. Nukahdan yleensä kyllä heti uudestaan. Joskus nukkuminen käy ihan työstä, kun herään hengästyneenä ja suu kuivana. Mikähän hitto senkin aiheuttaa? Joka tapauksessa silloin on lähdettävä juomaan. Nuorempana nukuin ihan hyvin. Nykyään niitä hyviä öitä ei ole monta kuukaudessa. Olen aika turhautunut. Elämä ei muutenkaan ole oikein mukavaa. Haluaisin löytää tyttöystävän. Valitettavasti sekään ei ole onnistunut. Luulisin nukkuvani paremmin, kun olisi kumppani siinä vieressä. Läheisyys tekisi hyvää. Vai kävisikö niin, ettei nukuttaisi sen paremmin. Eihän kukaan voisi olla siinä vieressä, jos pyörisin jatkuvasti. Olisi mukavaa, jos saisin teiltä jotain vinkkiä öiden parannukseksi.

Miia Vastaa

02.03.2020

Hei,

Kiitos kysymyksestä.

Kysymyksessäsi jo itse vastaat unen laatua pohtiessasi. Hyvällä sängyllä on merkitystä unelle, nukahtamiseen ja unen laatuun. Myös mahdollinen stressi vaikuttaa siten että saatetaan herätä yöllä ja herätessä uudellaan nukahtaminen ei tapahdukaan nopeasti. Ravitsemus ja liikunta niin ikään vaikuttavat uneen ja unen laatuun. Monipuolinen ruoka, liikunta ja etenkin ulkoilu edesauttavat parempaa unta, oletraen ettet ole stressaantunut ja sänky on puitteiltaa sinun kehoasi tukeva. Mitä tulee janoon ja hengästyneisyyteen. Mahdollisesti nukut suu auki hengittäen suun kautta jolloin suu kuivaa ja aiheuttaa janon. Mitä tulee hengästyneisyyteen, sitä voi vain arvailla. Ehkä olet nähnyt jännittävää unta ja tietenkin on aina hyvä pitää mielessä unen aikaiset hengityskatkoksetkin. Kumppanin löytämiseen ei valitettavasti ole oikotietä, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, kumppani tulee vastaan kun sitä vähiten odotat. Miettisin voiko sängyn mahdollisesti vaihtaa sinua paremmin tukevaan. 

 

Miia Prepula

Terveydenhoitaja, Seksuaalineuvoja

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Näkevätkö selvännäkijät oikeasti tulevaisuuteen? Olisi hieno, kun pystyisi sellaiseen. Missä voisi saada oppia tähän asiaan?
Lue lisää

Minulle on jäänyt pelkotiloja lapsena ja nuorena kokemistani ikävistä asioista. Isäpuoleni kuritti minua useita kertoja. Vielä 15-vuotiaana hän pakotti minut riisuutumaan alushoususilleen ja iski kämm...
Lue lisää

Haluaisin kuulla mitä mieltä olette, kun minua kiihottaa mielestäni hyvinkin erikoinen asia. Minusta on tosi mukavaa kävellä kumisaappaat jalassa märällä upottavalla pellolla, tai ylipäätään jossakin,...
Lue lisää

Hei! Olen useasti illalla alakuloinen ja minua pelottaa tulevaisuus ja tuntuu että en saa mitään aikaiseksi ja kaikki tuntuu todella raskaalta tehdä. Minulla on elämässä kaikki hyvin mm. minulla on ra...
Lue lisää