Syysmasennus

31.12.2012
Hei! Mulla on nyt varmaan semmoinen syysmasennus. Se iskee melkein joka syksy päälle, mutta nyt se on pahempi kuin viime vuonna. Tuntuu siltä etten oikein välitä mistään. Koulu ei kiinnosta ollenkaan. Tiedän että se on varmaan korvien välissä. Mitä kannattaisi tehdä?
18.10.2013

Tiedämme, että moni ihminen täällä pohjoisessa kärsii syysmasennuksesta eli Seasonal Affective Disorder. Suurin syy siihen on valon puute. Joillekin ihmisille tämä aika eli lyhyet talvipäivät vaikuttaa mielialaan. Tavalliset oireet ovat mm. ruokahalun kasvaminen tai väheneminen, keskittymiskyvyn heikkeneminen, väsymys ja epäsosiaalisuus.

Valo siis vaikuttaa mielialaan. Pidä valaisimet päällä varsinkin silloin kun teet töitä ja sinun pitää keskittyä. Yritä päästä ulos silloin kun on valoissaa. Raitis ilma ja liikunta tekevät myös hyvää. Kevyt kuntoilu, esim. kävelylenkit piristävät varsinkin nyt, kun meillä on jonkin verran lunta maassa. Suosittelen, että panostat aluksi hyviin ruokailutottumuksiin, ulkoiluun ja tarpeelliseen lepoon. Väsymys on vahva oire syysmasennuksessa, kannattaa nukkua paljon. Meneehän karhutkin talviunelle!

Joten SYÖ monipuolisesti ja terveellisesti, LIIKU paljon ulkona varsinkin päivällä kun on valoisa ja NUKU tarpeellisesti.

Jos nämä kotikonstit eivät auta, ota yhteyttä lääkäriin. Lääkäri voi kertoa enemmän esim. eri lääkkeistä ja valoterapiasta. Monessa sairaalassa annetaan valoterapia ja erinlaisia valaisimia on myynnissä.
Kannattaa kuitenkin keskustella lääkärin kanssa ennen kalliin valaisimen hankinta.

Toivottavasti lumi on jo piristänyt sinua ja että joulun ilo löytyy. PS. suklaan, varsinkin tumman suklaan sanotaan piristävän!

T Decibel asiantuntijat

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Näkevätkö selvännäkijät oikeasti tulevaisuuteen? Olisi hieno, kun pystyisi sellaiseen. Missä voisi saada oppia tähän asiaan?
Lue lisää

Minulle on jäänyt pelkotiloja lapsena ja nuorena kokemistani ikävistä asioista. Isäpuoleni kuritti minua useita kertoja. Vielä 15-vuotiaana hän pakotti minut riisuutumaan alushoususilleen ja iski kämm...
Lue lisää

Haluaisin kuulla mitä mieltä olette, kun minua kiihottaa mielestäni hyvinkin erikoinen asia. Minusta on tosi mukavaa kävellä kumisaappaat jalassa märällä upottavalla pellolla, tai ylipäätään jossakin,...
Lue lisää

Minua ihmetyttää, miksi en osaa nukahtaa illalla selällään. Päivällä syönnin jälkeen se onnistuu kyllä vaikeuksitta. Illalla en vaan saa unenpäästä kiinni. Jos käännyn syrjälleni, nukahdan aika äkkiä,...
Lue lisää