puuttuva orgasmi yhdynnässä

12.03.2020
Olen huomannut, että en saa orgasmia yhdynnässä. En ole saanut sitä, vaikka olen samalla itse kosketellut klitoristani. Lienee niin, etten vain jostakin syystä pysty sitä saamaan, vaikka yhdyntä tuntuukin hyvältä. Olisiko teillä jotakin vinkkiä, joka voisi olla avuksi? Saan kyllä orgasmin suuseksillä, ja se on ollut ihanan tuntuista.
kristiina annila

Kätilö ja seksuaalineuvoja Kristiina Vastaa

25.03.2020

Hei,

ja pahoitteluni vastauksen viivästymisestä. Ongelmasi on hyvin yleinen, on useita naisia, jotka eivät saa orgasmia yhdynnässä lainkaan. Tähän voi olla moniakin syitä. Kerrot, että koskettelet itseäsi yhdynnän aikana. Joskus voi olla vaikea keskittyä kahteen asiaan yhtäaikaisesti.

Toisilla naisilla on hankalaa "pitää ajatus" koossa jos yhdynnän aikana hyväilevät itseään. Joskus taas klitoriksen stimulointi vain ei ole riittävää, ja joskus vain hetki ei ole oikea.

Oletko koittanut koskaan tehdä niin, että sinä itse tai kumppanisi tyydyttää sinua ensin esimerkiksi käsin ja/tai suullaan kunnes olet lähes saamassa orgasmin, ja sitten viime hetkellä siirrytte vasta yhdyntään? Tätä voisit kokeilla, ja sekin pieni hetki kun kun siirrytte yhdyntään, jatka klirtoriksen kiihottamista sekin pieni aika, ilman keskeytystä. Olet kuitenkin kokenut orgasmin, joten tiedät että sen saaminen on mahdollista. Erilaisia seksileluja, asentoja, filmejäkin voisitte kokeilla. Lisäksi voisit , jos tahdot, ostaa esim hieromasauvan, ja itsetyydytyksen avulla koittaa ensin miten orgasmin saaminen helpoiten "yhdynnässä" sujuu.

Sitten voi olla myös, että eritahtinen yhdyntä, jollain kerralla hitaampi, jollain nopeampi voi auttaa. Usein nainen on myös taipuvainen ajattelemaan, että haluaa laueta yhtäaikaa kumppanin kanssa, mikä onkin upeaa onnistuessaan, mutta todella harvoin onnistuu. Ajatus siitä, tai ajatuksen häivähdys, että kumooani ehkä laukeaa pianetkä ole saamassa orgasmiaa, voi vaikeuttaa sen saamista myös.

Orgasmi on herkkä juttu, onnistuessaan upeinta. Mutta et ole millään tavalla epänormaali, vaikket milloinkaan saisi orgasmia yhdynnässä. Se, että nautit, ja voit saada orgasmin muulla tavoin, on kuitenkin mielestni hieno asia.

 

Terkuin Kristiina, seksuaalineuvoja

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mitä se lypsypillu oikein tarkoittaa? Onko siinä jotakin ihan poikkeavaa verrattuna ns. tavalliseen naisen pimppiin? Vai liittyykö se johonkin tiettyyn seksiasentoon, jossa tehdään jotakin tiettyä jut...
Lue lisää

Moikka!

Mulla on ollut nyt ainakin viikon ajan hajutonta ruskeaa vuotoa. Pitäisikö huolestua, kun vuoto on kestänyt näin pitkään eikä se tunnu loppuvan. Käytän e-pillereitä ja tämän vuoden puolella ...
Lue lisää

Moi. Tykkään olla ilman pikkareita ja olen menossa terveystarkastukseen. Jos painoni katsotaan niin pitääkö siinä riisua housut? Kun en pidä pikkareita
Lue lisää

Moi oon 13vuotias ja sormitin kulmakarva veitsen sillä päällä missä ei ole terää ja nyt mun valkovuoto on ruskeaa ja maistuu raudalle ja mulla ei oo siis alkanu menkkoi viel eikö mulla oo pimppikarvoi...
Lue lisää