äää

31.12.2012
Hei!
Olen ihastunut kaverini veljeen. Kaverini ja minä olemma samanikäisiä ja kaverini veli on kaksi vuotta minua vanhempi. Joka kerta kun kaverini puhuu veljestään minulle tulee outo olo ja näin. muuten vaan yksi toinen kaverimme tietää että pidän kaverini veljestä. en tiedä mitä pitäisi tehdä. en ole nähnyt ihastustani oikeen muutaku joskus kun hän menee ohi tai muuta. emme hengaile paljoa kaverini luona joten en näe veljeä olemme yleensä muualle... minulla on hänet kaverina facebookissa ja näin mutta en kehtaa puhua hänelle.hän tuskin edes tietää kuka olen...
18.10.2013

Hei!

Me nuorisotiedottajat vastaamme parhaamme mukaan kysymykseesi. Vastaushan EI ole mikään absoluuttinen totuus, yritämme vain antaa sinulle vähän uutta ajateltavaa tilanteesta.
On ihan tavallista ihastua johonkuhun jonka tietää vaikkei tuntisikaan henkilöä kunnolla, jotkut ihastuvat jopa julkisuudenhenkilöihin. Ihastuminen saa aikaiseksi ihmeellisiä tunteita, mahassa on perhosia ja ajatukset ajautuvat koko ajan ihastuksen kohteeseen. Se on ihanaa ja kamalaa, molempia samaan aikaan! Et kerro kuinka vanha olet, joten vastaaminen ei ole ihan helppoa. Jos olet 13 ja poika 15 on ikäerolla enemmän merkitystä kuin jos olet 18 ja poika 20. 13-vuotias kun on kehityksessä vielä aika paljon 15-vuotiasta jäljessä, vaikka toisaalta voidaan myös ajatella, että tytöt ovat yleensä kypsempiä kuin pojat. 15-vuotias poika voi myös ajatella 13-vuotiaan olevan vielä tosi nuori… toisten ajatuksia ei voi kyllä ihan 100 % varmuudella tietää…

Kaverisi ei siis tiedä, että olet ihastunut hänen veljeensä?! Mitä luulisit kaverisi sanovan siitä? Voisi olla hyvä juttu kertoa siitä ensin hänelle. Kaverithan ovat aina poikia tärkeämpiä, joten on hyvä kysyä mitä hän ajattelee asiasta. Jos voit luottaa kaveriisi, niin hän ei kerro sitä muille jos et halua. Toisaalta hän saattaa kuitenkin kertoa asiasta ihastuksellesi (perheenjäsenille saatetaan kertoa asioita, joita ei kuitenkaan kerrota muille)… olisiko se hyvä asia jos hän saisi tietää, että hänellä on salainen ihailija? Jos haluaisit viettää enemmän aikaa hänen kanssaan, ystäväsi voisi ehkä järjestää teille jotain yhteistä tekemistä, jotta opit tuntemaan pojan paremmin. On myös helpompaa jutella kun ympärillä on muitakin, ei tarvitse itse koko aikaa keksiä jotain sanottavaa. Vasta sitten kun olet tutustunut häneen paremmin voit varmasti sanoa pidätkö pojasta oikeasti vai oliko kyseessä vain ohimenevä ihastus. Voit myös aina tehdä aloitteen kirjoittamalla hänelle jotain mukavaa Facebookissa -kun kerran olette jo kavereitakin. On ehkä helpompaa aloittaa jutteleminen FB:n kautta. Kysy vaikka kuulumisia tai ehdota, että lähdette yhdessä tai kaveriporukalla minigolfaamaan.


Tsemppiä!
Nuorisotiedottjat Jenny, Liselott & Sanna

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Siis oon ollu kavereit tän yhen pojan kanssa jo vähän aikaa. Ja tänään me ja sen kaverit oltiin kaupungilla. Me kaikki istuttiin jossain ja mä ja se istuttiin vierekkäi.ja me puhuttiin paljon ja meill...
Lue lisää

Exäni erosi minusta jo ainakin puoli vuotta sitten. Ja vaikka kuinka yritän en pääse yli hänestä. Mitä minä teen?
Lue lisää

Olen ollut tyttöystäväni kanssa jo useamman vuoden yhdessä ja olemme ikään kuin kasvaneet yhteen. En ole tavannut ketää samankaltaista ihmistä, jonka kanssa arvot ja maailmankatsomus kohtaisivat näin ...
Lue lisää

Miten suudella?! Miten pussata, entä jos ei osaakkaan?! ÄÄÄÄ
Lue lisää