äänet seksin aikana

21.01.2021
Millaisia ääniä seksin aikana voi kuulua? Kuuluvatko äänet luonnollisena osana seksiin? Onko ääntely seksin aikana jotenkin ominaisempaa naiselle vai miehelle?
Tessi klippt

Terveydenhoitaja ja seksuaalineuvoja Tessi Vastaa

Nuorisotiedottaja Piia Vastaa

22.01.2021

Hei,

Se, minkälaista ääntely on seksin aikana, riippuu paljon siitä, ketkä harrastavat seksiä ja minkälainen tilanne on. Eri ihmiset käyttävät ääntä eri tavoin. Toiset ehkä vain hengittävät hieman kovaäänisemmin, kun taas toiset voihkivat tai huutavat. Ääntely voi riippua esimerkiksi siitä, kuinka mukavalta tilanteen kokee, miten hyvin luottaa toiseen tai miten äänekäs on yleisesti.

Joissakin tutkimuksissa, joissa naisilta on kysytty, kuinka paljon he ääntelevät ja miksi – vastauksena suurin syy esim. voihkinnalle tai äänen pitämiselle seksin aikana, on saada kumppani tuntemaan, että hän ”tekee oikein”. Ehkä tärkeintä on muistaa kuitenkin, ettei tule verrata seksiä todellisuudessa siihen, miltä se kuulostaa pornoelokuvissa, koska ne (kuten mitkä tahansa elokuvat) eivät perustu siihen, miltä se oikeesti tuntuu näyttelijöistä – vaan miltä halutaan katsojien uskoa ja tuntea.

Käsitykseni mukaan naiset pitävät enemmän ääntä kuin miehet – mutta se ei tarkoita, että he nauttisivat miehiä enemmän, vaan ennemminkin he ovat oppineet, että se on jotain, mitä kuuluu tehdä. En kuitenkaan tarkoita, että kaikki ääntely olisi ”feikkiä”, vaan että ääntä ei voi käyttää ns. mittana siitä, kuinka paljon kumppani nauttii. Seksistä voi nauttia yhtä paljon, vaikka olisi hiljaa.

Terveisin, Tessi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Haluaisin tietää millä tavalla pornonäyttelijät valitaan, ja millainen "pääsykoe" pitää läpäistä, että alalle yleensä pääsee. Siitäkö se alkaa, että kaikki vaatteet riisutaan, ja naisten rinnat ja pyl...
Lue lisää

Miten uskonnollisuus vaikuttaa seksiin suhtautumiseen? Onko niin, että uskovaiset eivät harrasta seksiä ennen avioliittoa? Onko nautinto heille kiellettyä, ja pidetäänkö sitä syntinä? Voivatko he nai...
Lue lisää

Hei,

Harrastimme seksiä kumppanin kanssa ja käytin viime tiistaina jälkiehkäisyn, pari päivää sitten harrastimme taas seksiä ja eilen alkoi verenvuotoa. Mistä se voi johtua? Onko vaarallista ottaa ta...
Lue lisää

Miten kaksi miestä ja nainen voivat rakastella yhdessä? Onko mahdollista, että kaksi naista ja mies rakastelisivat yhdessä?
Lue lisää