alastomuudesta kiihottuminen

03.03.2021
Moikka. Kysyisin, että miksi alastomuuden näkeminen kiihottaa?
Tessi klippt

Terveydenhoitaja ja seksuaalineuvoja Tessi Vastaa

Nuorisotiedottaja Piia Vastaa

09.03.2021

Hei,

Mietit, miksi alastomuus nähdään kiihottavana. En ole varma, pystynkö antamaan tähän yksinkertaista tai lyhyttä vastausta.

Se, mitä pidämme kiihottavana, on sidoksissa siihen kulttuuriin, jossa elämme. Joissain maissa alastomuus on hyvinkin luonnollista, eikä sitä pidetä välttämättä niinkään seksuaalisesti kiihottavana samalla tavalla kuin täällä. Esimerkiksi lämpimässä ilmastossa kasvaneille ei ole ollenkaan outoa, että paljasta ihoa näkyy tai kävellään ympäriinsä enemmän tai vähemmän alasti – kun taas täällä se näyttäisi melko oudolta ja jopa sopimattomalta. Toisin sanoen kyse ei ole niinkään siitä, että alastomuutta pidetään kiihottavana, vaan kyse voi olla myös tietynlaisesta tavasta liikkua tai pukeutua – kaikki riippuu siitä, mitä kyseisessä kulttuurissa pidetään viehättävänä.

Syy siihen, miksi asioita pidetään viehättävinä on se, että ihmisten tulisi luoda kontakteja – sekä seksuaalisia että sosiaalisia kontakteja. Se ohjaa ihmisiä lisääntymään sekä rakentamaan yhteiskuntaa ja se on edellytys ihmiskunnan jatkuvuudelle.

Joten erittäin yksinkertaistettuna: Täällä meillä alastomuus nähdään kiihottavana sen vuoksi, että normaalisti olemme ns hyvin pukeutuneina (koska kulttuurimme mukaan se on hyväksyttävää), mutta uuden elämän luomisen vuoksi on tärkeää, että kiihottuisi.

Terveisin, Tessi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Onko pylly yhtä tuntoherkkä kuin pimppi? Minua kiinnostaisi hirveästi saada tyttöystävä, ja puristaa hellästi tätä pyllystä. Eikö se tässä iässä kuuluisi jo tapahtua? Täytän kohta 15. Miksi joillakin ...
Lue lisää

Mitä tarkoittaa seksuaalisen nautinnon huipentuma? Mitä silloin tapahtuu? Voitteko kertoa sen sekä tytön että pojan kohdalla?
Lue lisää

Onko mitä vaaraa terveydelle, jos nainen ottaa joka ilta poikaystävältä siemensyöksyn suuhun, ja nielee sperman? Tauteja meillä ei ole. Poikaystäväni ei ole ollut seksuaalisessa suhteessa enen minua, ...
Lue lisää

Mitä tarkoittaa peppuseksi?
Lue lisää