Vaikeuksia kesän elämisessä

26.07.2022
Olen ihmetellyt, kun varmaan kaikki muut pitävät kesää suosikkivuodenaikana. Tuntuu, kuin olisin ainut, joka on eri mieltä. Minusta kesällä on lähes aina liian kuuma, ja valoisaa aikaa on Suomessa liikaa. Ei saa nukuttua, kun on liian kuuma ja aurinko paistaa, kun yritän käydä nukkumaan. Kesäaika pahentaa vielä tilannetta. Ja kesällä on yleensä itikat kimpussa. Kaikki muut vuodenajat ovat helpompia elää ja ovat "ihmisystävällisempiä". Kesä on tietysti tärkeä ruuan tuotantoon. Ilman kesää kuolisimme nälkään. Mitähän varten kesä on muiden mielestä parasta aikaa?
Nuortenelama2

Nuorisotiedottaja, Nuortenelämä.fi Vastaa

10.08.2022

Hei!

Kiitos kysymyksestäsi. Jokaisella on omat suosikkivuodenaikansa, mutta taidat olla oikeassa, että melko monella kesä lukeutuu yhdeksi lemppareista. Löytyy kuitenkin heitäkin, jotka pitävät enemmän esimerkiksi talvesta.

Jokaisella lienee omat perustelunsa sille, miksi tietty vuodenaika on oma suosikki. Joku saattaa tykätä kesästä siksi, että silloin voi viettää aikaa kesämökillä. Joku taas ei pidä mökkeilystä lainkaan, mutta tykkää loikoilla auringossa. Tässä listattuna lisää mahdollisia syitä, miksi kesä on joidenkin mielestä parasta aikaa:

  • Jäät ovat sulaneet vesistöistä, joten esim. uiminen, suppailu, melominen, veneily ja kalastaminen eri tavoin on mahdollista.
  • Kesällä voi harrastaa monia sellaisia urheilulajeja ulkona, mitä talvella ei voi yhtä helposti, kuten eri lajeja urheilukentällä, jalkapalloa, golfia, polkujuoksua, frisbeegolfia, skeittailua yms.
  • Luonto on vehreää ja täynnä erilaisia tuoksuja, puissa on lehtiä ja kukat kukkivat – upeaa katseltavaa riittää.
  • On valoisaa, mikä nostaa vireystilaa ja piristää mieltä.
  • On lämmintä, mistä monet nauttivat.
  • Voi pukeutua kevyemmin kuin talvella ja lähteä nopeammin ulos.
  • Voi hoitaa pihaa, puutarhaa ja kasvimaata.
  • Kesällä monilla on lomaa.
  • Kesä on festareiden aikaa.
  • Voi poimia marjoja, kuten hilloja ja mustikoita, sekä erilaisia villiyrttejä.
     

Kaikista vuodenajoista löytyy varmasti omat hyvät ja huonot puolensa, vähän niin kuin viestissäsi nostatkin esiin. On kurjaa, jos ei saa nukuttua valoisuuden takia (joillakin pimennysverhot toimivat tähän ratkaisuna). Ja jos asuntoa ei saa helteillä viilennettyä sitten millään, on olo varmasti tukala. Kesästä piittaamattomien onneksi Suomessa kesä kestää suhteellisen lyhyen aikaa.

Voi hyvin olla, että saat lisää vastauksia ja mielenkiintoisia näkemyksiä pohdintoihisi, jos juttelet aiheesta vaikkapa lähipiirisi kanssa. ????

 

Mukavaa elokuun jatkoa sinulle!

Ystävällisin terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Tietokoneeseeni tulee aina F-Securen ilmoitus, että käyttämäni käyttöjärjestelmäversion (Windows 8) tuki päättyy 31.5.2024. F-Secure ei saa enää sen jälkeen tietokantapäivityksiä, jotka suojaavat minu...
Lue lisää

Miksi kaikki sähköpostit eivät mene perille? Joskus lähettämäni sähköposti on mennyt vastaanottajalle 17 tunnin päästä lähetyksestä, ja ainakin kaksi kertaa se on häipynyt taivaan tuuliin. Nämä tapauk...
Lue lisää

Kuka valitsee viikon luontoäänen, ja millä perusteella valinta tapahtuu? Minusta olisi mukava, että viikon luontoääni olisi joka viikko varis.
Lue lisää

Miten korkea on korkein Suomessa oleva tehtaan piippu? Onko Kaukopään piippu läheskään korkein? Onko tietoa kuinka korkeita piippuja ulkomailla on? Onko piippujen korkeuteen mitään muuta syytä, kuin h...
Lue lisää