onko suuseksi yleistynyt

15.12.2019
Onko seksitavoissa tapahtunut kuinka merkittäviä muutoksia viime vuosikymmenten aikana? Minulla on se käsitys, että suuseksi on yleistynyt huomattavasti. Oletteko samaa mieltä? Olen miettinyt mistä se johtuu, tai pikemminkin miksi sitä ei aikaisemmin ole harrastettu niin paljon. Väitän, että lisääntynyt pornon katselu on siihen yksi syy. Voisiko toinen olla ihmisten parempi hygienia? Haluaisin kuulla asiantuntijan mielipiteen tästä. Onko ennen seksi ollut yhtä kuin yhdyntä? Onko se jotenkin omituista, että ikäiseni mies saa suuseksistä voimakkaampaa nautintoa kuin yhdynnästä? Siinä voi rentoutua täysin, toisin kuin yhdynnässä, ja ainakin minun kaluni tykkää enemmän kielestä kuin pimpistä.

Miia Vastaa

02.01.2020

Hei,

Kiitos kysymyksestäsi.

Seksitavoissa varmastikin on tapahtunut muutoksia, yhtenä syynä voi olla juurikin mainitsemasi pornon katseleminen. Lisäksi voi olla, että nykyään seksistä puhuminen on enemmän sallittua, eikä niinkään häpeällistä ja tabu, jolloin asioista puhutaan enemmän ja kerrotaan mediassakin enemmän. Näin voi olla myös suuseksin kanssa, siitä puhutaan enemmän. Voihan olla, että ennemminkin on ollut suuseksiä, mutta siitä ei vain ole puhuttu. Ennen seksi on ollut yhtä kuin yhdyntä, sekä avioliittoon liittyvää, ei ole puhuttu esileikeistä tms. Esiaviollista seksiä ei ole sallittu.

Vastauksena kysymykseesi, onko omituista, jos koet pitäväsi enemmän suuseksistä kuin perinteisestä yhdynnästä, ei, se ei ole omituista. Kukin kiihottuu eri asioista eikä seksiä koeta samalla tavoin, koska se on yksilöllistä.

 

Miia Prepula,

Terveydenhoitaja, Seksuaalineuvoja

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Siis oon ollu kavereit tän yhen pojan kanssa jo vähän aikaa. Ja tänään me ja sen kaverit oltiin kaupungilla. Me kaikki istuttiin jossain ja mä ja se istuttiin vierekkäi.ja me puhuttiin paljon ja meill...
Lue lisää

Exäni erosi minusta jo ainakin puoli vuotta sitten. Ja vaikka kuinka yritän en pääse yli hänestä. Mitä minä teen?
Lue lisää

Olen ollut tyttöystäväni kanssa jo useamman vuoden yhdessä ja olemme ikään kuin kasvaneet yhteen. En ole tavannut ketää samankaltaista ihmistä, jonka kanssa arvot ja maailmankatsomus kohtaisivat näin ...
Lue lisää

Miten suudella?! Miten pussata, entä jos ei osaakkaan?! ÄÄÄÄ
Lue lisää