pimeät työt

27.06.2022
Mistä voisi löytää pimeitä töitä? Minua ei tuo veronmaksu huvita, kun ne menevät täysin kankkulan kaivoon.
Tessi klippt

Terveydenhoitaja ja seksuaalineuvoja Tessi Vastaa

29.06.2022

Hei,

Joskus saattaa tuntua epäreilulta että suuri osa omista tuloista menee veroihin, mutta silloin kannattaa muistaa minkä takia niitä maksetaan.

Verotuloilla maksettavat palvelut ovat erittäin merkittävässä roolissa kun mietitään yksilön hyvinvointia tietyssä elämäntilanteessa. Veroilla rahoitetaan julkisen sektorin toimintaa eli terveydenhuoltoa, koulutusta ja muita kansalaisten tarvitsemia palveluja. Lisäksi verorahoja käytetään erilaisiin tukijärjestelmiin. Esimerkiksi lapsilisät, eläkkeet ja toimeentulotuki kustannetaan verorahoista. Näin taataan se, että kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on oikeus peruspalveluihin ja turvalliseen elämään. Pidämme usein julkisia palveluja itsestäänselvyyksinä, mutta niiden järjestäminen vaatii suurta määrää verotuloja ja jokainen suomalainen käyttää valtaosaa yllä mainituista palveluista ainakin jossain elämänvaiheessa.

Pimeitä töitä on varmaan tarjolla moneltakin eri alalta mutta loppupeleissä siitä on sekä sinulle että yhteiskunnalle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Terveisin

Tessi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Kenelle kuuluu valtatien laidassa olevan hirviaidan korjaaminen? Metsässä on katkennut puu, jonka latvus röhnöttää hirviaidan päällä, ja aita on painunut siltä kohtaa maahan asti. Siitä olisi hirvien ...
Lue lisää

Onko se heppu yksin tein lomalla ensi kesään asti, jonka piti vastata miksi kunnan työntekijöillä on niin tolkuttomasti lomaa! Tämä on kyllä malliesimerkki siitä, millä tahdilla asiat kunnissa hoideta...
Lue lisää

Miksi kunnan työntekijöillä on niin tolkuttomasti lomaa? Olen sitä mieltä, että lomat on laiskoja varten. Olisin itsekin päässyt töihin kuntaan, mutta ei minua kiinnosta olla kolmasosaa ajasta lomalla...
Lue lisää

Moi! Haluaisin opiskella sairaanhoitajaksi lukion jälkeen, mutta toistuvat uutiset hoitajien seksuaalisesta häirinnästä tuntuvat ahdistaville. Tiedän myös, että työmäärä on valtava, koska hoitajia on ...
Lue lisää