suuseksi

02.07.2021
Moi! Poikaystäväni haluaisi, että antaisin hänelle kielelläni oikein ihanan pippelihieronnan. Hän on kuulemma nähnyt sellaista pornossa, ja se oli ollut kuuminta, mitä hän oli koskaan nähnyt tai tuntenut. Hän haluaisi olla juuri laukeamisen kynnyksellä mahdollisimman pitkään menemättä kuitenkaan "rajan" yli. Minulla ei ole kokemusta suuseksistä, joten en millään pysty kovin ihmeelliseen suoritukseen. Ajatus on kyllä kiihottava minustakin. En haluaisi tuottaa pettymystä. Kuinka voisin käyttää samaan aikaan sekä huulia että kieltä? Voisinko saada muutaman vinkin, joilla voisin päästä alkuun? Olisi kyllä tärkeää osata tuottaa nautintoa suuseksillä.
kristiina annila

Kätilö ja seksuaalineuvoja Kristiina Vastaa

13.07.2021

Hei, ja pahoittelut että jouduit odottamaan luvattoman kauan vastausta!

Oikeastaan kaikista tärkeintä on miettiä kahta asiaa. Ensiksi, mitä olet itse valmis ja halukas tekemään, ja toiseksi mistä poikaystäväsi pitäisi. Ensimmäiseen tiedät vastauksen itse, toinen selviää kysymällä ja kokeilemalla.

On tärkeää edetä rauhassa, niin että molemmilla on hyvä olla. Penistä voi hyväillä monin eri tavoin huulilla ja kielellä. Pitkin, poikin ja vaikkapa terskan ympäri. Voit ottaa peniksen suuhusi, syvyys riippuu siitä mikä itsestäsi tuntuu mukavalta. Hampaat on se juttu minkä kanssa kannattaa olla varovainen ettei satuta toista. Monet pitävät myös kivesten nuolemisesta. Esinahka kannattaa vetää taakse, jolloin peniksen herkkä iho on mahdollisimman läheisessä kosketuksessa sinuun. Voit nuolla, ja/tai imeä peniksen päätä, ja vartta, hellemmin ja välillä voimakkaammin. Huomaat varmasti poikaystäväsi olemuksesta mistä hän pitää, ja kysy rohkeasti ja anna hänen opastaa. Ei ole tärkeää osata kaikkea, eikä olla se pornoleffan tähti, se ei oikein vastaa aina todellisuutta.

Pyydä poikaystävääsi "varoittamaan" kun laukeaminen on lähellä, niin voit lopettaa hetkeksi ja hyväillä muita paikkoja. Jatkat sitten. Ja jos hän laukeaakin nopeammin kuin halusi, niin sekään ei mitään haittaa. Se on hyvin erilaista eri kerroilla.

 

Terkuin Kristiina, seksuaalineuvoja

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Haluaisin tietää millä tavalla pornonäyttelijät valitaan, ja millainen "pääsykoe" pitää läpäistä, että alalle yleensä pääsee. Siitäkö se alkaa, että kaikki vaatteet riisutaan, ja naisten rinnat ja pyl...
Lue lisää

Miten uskonnollisuus vaikuttaa seksiin suhtautumiseen? Onko niin, että uskovaiset eivät harrasta seksiä ennen avioliittoa? Onko nautinto heille kiellettyä, ja pidetäänkö sitä syntinä? Voivatko he nai...
Lue lisää

Hei,

Harrastimme seksiä kumppanin kanssa ja käytin viime tiistaina jälkiehkäisyn, pari päivää sitten harrastimme taas seksiä ja eilen alkoi verenvuotoa. Mistä se voi johtua? Onko vaarallista ottaa ta...
Lue lisää

Miten kaksi miestä ja nainen voivat rakastella yhdessä? Onko mahdollista, että kaksi naista ja mies rakastelisivat yhdessä?
Lue lisää