Epävarmuus plus seurustelu

31.12.2012
Olen kohta 17 vuotias tyttö. En ole ikinä seurustellut, eikä minulla ole ikinä ollut poikia edes ystävinä. Toisaalta, ei minulla ole niin hirveästi muitakaan ystäviä. Satunnaisia tuttuja on jonkin verran ja hyviä ystäviä muutama.
En ihastu usein enkä helposti ja muistankin olleeni vain pari kertaa kunnolla ihastunut. Ongelmani on epävarmuus, tuntuu että minulta puuttuu itseluottamus kokonaan. Ihan kuin jäisin kaiken ulkopuolelle koska minulle ei ole niin helppoa tutustua uusiin ihmisiin kuin ehkä muille. Asun pienellä paikkakunnalla ja täällä jää vähän ulkopuolelle kaikesta jos ei juo ja biletä joka viikonloppu. Ennen se ei haitannut mutta nyt olen alkanut tuntea oloni todella yksinäiseksi. Olin vähän aikaa sitten katsomassa pienen harrastelijateatterin esitystä ja yhtä pääosista veti minulle ennestään tutunnäköinen poika. Olen nähnyt hänet aiemminkin mutten ikinä puhunut hänelle. Sain ystävältäni tietää että hän tuntee kyseisen pojan muutaman ihmisen kautta ja tämä vielä asuukin todella lähellä meitä. En saa tätä poikaa mielestäni millään, hän on ehkä 3-4 vuotta minua vanhempi eli jo lukion käynyt. Olen vain totaalisen kyllästynyt siihen että (niinkuin aiemmillakin kerroilla) olen ollut ihastunut joh
onkin todella vahvasti, kuvitellut että toinenkin on ihastunut minuun, enkä siltikään uskaltautunut juttelemaan ja sitten tämä ihminen katoaa elämästäni. Enkä jaksaisi samaa enää. En tiedä mitä pitäisi tämän pojan suhteen tehdä, vai antaako vain olla? Niinkuin sanoin olen todella epävarma, ja aina kun menen juttelemaan jollekin niin tuntuu että hän pitää minua todella outona, typeränä tai säälittävänä. En todellakaan tiedä miten ihmiset yleensä tutustuvat tuleviin poika-/tyttöystäviinsä, mutta noin vaan juttelemaan meneminen tuntuu jotenkin todella oudolta ja menen kauhusta kankeaksi jo pelkästä ajatuksesta(varsinkin jos olen ihastunut kyseiseen henkilöön). Tuntuu ettei kukaan ikimaailmassa voisi olla ihastunut minuun. Varsinkaan niin suosittu ja sosiaalinen ihminen kuin tämä kyseinen poika on. Kun olen jutellut tuttujeni kanssa he sanovat vain että tapasivat seurustelukumppaninsa kahvilassa, kolussa ym. Itseni kohdalla tämä tuntuu mahdottomalta sillä en itse uskaltaisi tehd
ä aloitetta. Eikä kukaan ole ikinä tullut minulle juttelemaankaan, tuntuu että minussa on jokin vialla. Aiemmin en edes poikaystävää halunnut vaikka kaikilla tuntui sellainen olevan, ajatus tuntui pikemminkin ahdistavalta. Nyt on kuitenkin toisin. Tämän kyseisen pojan kohdalla tuntuisi järjen köyhyydeltä olla tekemättä mitään, sillä tuntuu että meillä on todella paljon yhteistä ja olen todella, todella ihastunut. En tiedä ollenkaan mitä pitäisi tehdä...

hopeless
18.10.2013

Hei! Kiitos pitkästä kirjeestäsi. Se voi kyllä olla ihana tunne kun on ihastunut, mutta myös vaikeaa jos ei tiedä mitä tehdä tai varsinkin jos tuntuu siltä että toisella ei ole samanlaisia tunteita sinua kohtaan. Kuulostaa siltä kuitenkin että olet juuri nyt niin epävarma (niinkuin itse kirjoitat) ettet oikein uskalla lähestyä sitä toista ihmistä millään tavalla. Se voi olla että tämä epävarmuus sinussa on asia mihin sinun kannattaa puuttua jollain tavalla, koska se estää sinua mahdollisesti elämässä monella eri tavalla. Ekhä olisi ensinnäkin hyvä että menisit jonnekin puhumaan asiasta (esim. epävarmuudestasi) – kuraattori tai psykologi varmasti voisi auttaa sinua, niin ettei sinun tarvitse ajatella ettet juuri sinä voisi tulla rakastetuksi tai halutuksi. Ehkä sinun elämässä on tapahtunut sellaisia asioita että olet saanut sellaisen ikävän kuvan itsestäsi. Hyvä asia on että itsetunto ja itseluottamus ovat sellaisia asioita että niitä voi harjoitella ja jos tietoisesti niitä haluaa kohottaa, niin se on täysin mahdollista, kunhan itse sitä haluaa ja on motivoitinut ottaa myös apua ja tukea vastaan.

Muuten on harvoin niin että joku aina tietää tarkaan mitä pitää tehdä jotta toinen huomaisi että joku on hänestä kiinnostunut. Mutta yleensä ihmiset yrittää jollain tavalla näyttää että tykkää toisesta – joko se sitten tarkoittaa että menee juttelemaan tai että antaa vähän katseita siihen suuntaan, niin että toinen kuitenkin huomaa että joku ehkä on kiinnostunut. Tai sitten voi lähettää tekstiviestin, mailin tai jos on joku yhteinen tuttu niin se ystävä voi sanoa/kertoa tai kysyä jotain häneltä.

Yleensä joku ihminen ilahtuu jos joku osoittaa että tykkää – siinä ei siis ole mitään väärin! Mutta aina tietysti ottaa sen riskin että se toinen ei ehkä tykkää juuri samalla tavalla takaisin, mutta se riski on joskus otettava – niin kuin sanonta kuuluu �?mitään ei saa, jos ei uskalla..!�? Ja vaikka just se ihminen ei tykkää, niin ei se tarkoita että juuri sinussa olisi mitään vikaa - vaan se voi olla että aika ei ole oikein, tai että juuri te kaksi ette sovi yhteen.

Sinun kannattaisi varmaan harjoitella sitä että uskaltaisit näyttää ihmisille vähän enemmän kuka oikeasti olet, olla vähän avoimempi ja myös uskaltaa ottaa vähän riskejä – olet varmasti aivan ihana ihminen ja takuulla joku tykkäisi tosi paljon kunhan vaan antaisit itselle ja myös toiselle mahdollisuus ruveta tuntemaan kuka olet ja mitä kaikkea sinulla on annettavaa!

Kuitenkin sanotaan usein niin että on hyvä jos ensin osaa arvostaa itseään, koska sen jälkeen muille ihmisille on paljon helpompi myös ihastua sellaiseen ihmiseen! Ja olet nuori vielä, ei ole mitään kiirettä minnekään, mieti asia rauhassa ja ota yhteyttä johonkin jos tuntuu siltä että haluat lisää apua itsetunnon kohottamisen kanssa – siitä olisi varmasti hyötyä sinulle muutenkin tulevaisuudessa! Lykkyä tykö!"

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Siis oon ollu kavereit tän yhen pojan kanssa jo vähän aikaa. Ja tänään me ja sen kaverit oltiin kaupungilla. Me kaikki istuttiin jossain ja mä ja se istuttiin vierekkäi.ja me puhuttiin paljon ja meill...
Lue lisää

Exäni erosi minusta jo ainakin puoli vuotta sitten. Ja vaikka kuinka yritän en pääse yli hänestä. Mitä minä teen?
Lue lisää

Olen ollut tyttöystäväni kanssa jo useamman vuoden yhdessä ja olemme ikään kuin kasvaneet yhteen. En ole tavannut ketää samankaltaista ihmistä, jonka kanssa arvot ja maailmankatsomus kohtaisivat näin ...
Lue lisää

Miten suudella?! Miten pussata, entä jos ei osaakkaan?! ÄÄÄÄ
Lue lisää