Mitä pornossa jää näyttämättä

07.11.2022
Olen monta kertaa ihmetellyt kun pornossa aletaan vaikka pussailla, ja vähän puristella vaatteiden päältä. Miksi yhtäkkiä saatetaan näyttää, että nainen istuu miehen naamalla, tai imee penistä? Ei kai siihen noin yhtäkkiä siirrytä. Olisi kiva nähdä mitä siinä välissä tapahtuu. Miksi sitä ei näytetä?
Stinke

Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa

08.11.2022

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Porno on viihdeteollisuuden yksi osa, jonka tehtävänä on kiihottaa katsojaansa seksuaalisesti. Pornoelokuvien käsikirjoitus on usein suoraviivaista ja painottuu seksuaalisiin tekoihin, joten siksi pornossa on leikattu pois kohdat, kuten keskustelut siitä millaisesta kosketuksesta toinen pitää tai esimerkiksi liukuvoiteen laittaminen. Tuleekin aina muistaa, että porno on näyteltyä. Toki pornoa on paljon erilaista ja siinä on paljon eri alalajeja. Puhutaan joskus esimerkiksi ”soft pornosta” eli pehmeästä pornosta. Tässä pornon alalajissa keskitytään enemmän herättämään eroottisia tunteita ja näkökulma on sensitiivisempi. Täten tässä alalajissa saatetaan näyttää myös kaipaamiasi asioita, joita pornossa ei yleensä näytetä. On kuitenkin tärkeää muistaa, että porno on tuote, jonka tarkoitus on visuaalinen kiihottaminen; kahden ihmisen intiimiin suhteeseen kuuluvat lämpö, läheisyys, turvallisuus ja hellyys. Nämä eivät useinkaan pornosta välity. Siksi pornosta ei kannatakaan ottaa mallia omaan elämään.  

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Haluaisin tietää millä tavalla pornonäyttelijät valitaan, ja millainen "pääsykoe" pitää läpäistä, että alalle yleensä pääsee. Siitäkö se alkaa, että kaikki vaatteet riisutaan, ja naisten rinnat ja pyl...
Lue lisää

Miten uskonnollisuus vaikuttaa seksiin suhtautumiseen? Onko niin, että uskovaiset eivät harrasta seksiä ennen avioliittoa? Onko nautinto heille kiellettyä, ja pidetäänkö sitä syntinä? Voivatko he nai...
Lue lisää

Hei,

Harrastimme seksiä kumppanin kanssa ja käytin viime tiistaina jälkiehkäisyn, pari päivää sitten harrastimme taas seksiä ja eilen alkoi verenvuotoa. Mistä se voi johtua? Onko vaarallista ottaa ta...
Lue lisää

Miten kaksi miestä ja nainen voivat rakastella yhdessä? Onko mahdollista, että kaksi naista ja mies rakastelisivat yhdessä?
Lue lisää