Rakastunut luokkakaveriin

31.12.2012
Mulla on sellainen juttu, että mä vaihdoin juuri koulua kesän aikana ja syksyllä kouluun tullessani 9.luokalle ihastuin tähän tyttöön. Ja hän taisi myös ihastua minuun. Me nähtiin monta kertaa pihalla ja koulussa, koska hän oli samalla luokalla. Kaikki oli ihan hyvin, paitsi etten kyennyt kertomaan hänelle tunteistani, vaikka hän tiesi ne kyllä. Kerran, kun olimme pihalla hän kysyi minulta ja hänen ystävältään, että voiko muka saman luokkalaisensa kanssa tavata siinä mielessä? Itse sanoin omana mielipiteenä, että voi, mutta hän sanoi ettei voi, koska se olisi kuulema vaikeaa kun eroaa. Hän oli myös tosi kiireinen, koska hänellä oli oma hevonen hoidettavana joka päivä.
Päätin kerran kokeille mennä elokuvateatteriin hänen kanssa ja hän suosui. Se ei kyllä mennyt niinkuin halusin, koska jänistin sen taas ja istuimme vain hiljaa molemmat siellä. Päätin jättää asian, kun hän ei mielestäni näyttänyt enää edes tykkäävän minusta. Hän sai minut myös usein mustasukkaiseksi, koska puhui usein muista pojista. Niinpä päätin näyttää, että tykkään eräästä toisesta. Noh, eipä sen tytön kanssa tietenkään mitään ollut mutta hän kyllä luuli että oli. Nyt uudenvuoden jälkeen on sitten tapahtunut niin, että uskon hänen tykkäävän meidän toisesta luokkalaisesta. Ensin ajattelin, että olin jo jättänyt sen asian taakse, koska siitä ei mitään ollut tapahtunut, mutta nyt huomaan olevani tosi mustasukkainen enkä pysty olemaan ajattelematta häntä.
Eniten ärsyttää se, että hän sanoi ettei oman luokkalaisen kanssa voi olla ja nyt hän on koko ajan sen toisen vieressä ja vielä enemmänkin kuin mitä oli minun kanssa syksyn aikana. Olen huomannut, että tämä kenestä hän nyt tykkää on aivan samanlainen kuin minä ja sen takia me ei tulla toimeen yhdessä oikein. Pahinta on, että syytän itseäni koko ajan, etten tehnyt mitään koko syksyn aikana uskaltanut tehdä mitään. Mitä minun pitäisi tehdä? Olen aika epätoivoinen enkä uskalla enää puhua hänelle, koska hän näyttää siltä kuin vihaisi minua ja hän katsoo minua myös välillä jotenkin sellaisella ilmeellä, että tulee sellainen vihattu olo.
18.10.2013

Hei, kiitos kirjeestäsi - ei ole ihan helppoa antaa konkreettisia neuvoja sinulle siitä mitä sinun pitäisi tehdä siinä tilanteessa missä olet, mutta ensinnäkin on hyvä että pystyt myöntämään itsellesi että olisit ehkä halunnut toimia eri tavalla kuin mitä teit silloin. Siitä voit sitten oppia jotain. Voi olla että sinua harmittaa se asia ettet silloin uskaltanut sanoa enemmän ja ehkä se tyttö odotti myös enemmän huomiota sinulta, ehkä hän yritti saada sinulta joku reaktio jos hän alkoi puhumaan toisista pojista?
Kirjoitit että rupesit sitten olemaan jonkun muun tytön kanssa, voi olla että se tyttö sitten ajatteli ettet oikeasti välittänyt hänestä sitten ja hän taas yritti siirtyä eteenpäin. Oletko ajatellut sitä jos vaikka uskaltaisit nyt avautua hänelle ja kertoa hänelle että oikeasti välität hänestä edelleen? Tai jos hän on vihainen sinulle niin kirjoita vaikka joku ystävällinen viesti hänelle ja kysy jos voisitte keskustella vähän uudestaan. Rehellisyyttä ja avoimuutta ovat kaksi tärkeitä asioita suhteissa ja joskus pitää uskaltaa näyttää tunteita toisille ihmisille. Kaikki pelkäävät varmaan sitä että meitä torjutaan - rakkaudessa pitää ottaa vähän riskejä joskus, koska niin kuin sanonta kuuluu: "jos ei uskalla mitään, ei saa mitään.. ." Lykkyä tykö!

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mun elämässä on tällä hetkellä kolme poikaa, eli ainakin kaks liikaa. Oisko vaan parempi antaa ajan kulua ja kattoo mitä käy, vai vaan itse heittää joku pois elämästä?? En yhtään osaa valita

Poika ...
Lue lisää

Siis oon ollu kavereit tän yhen pojan kanssa jo vähän aikaa. Ja tänään me ja sen kaverit oltiin kaupungilla. Me kaikki istuttiin jossain ja mä ja se istuttiin vierekkäi.ja me puhuttiin paljon ja meill...
Lue lisää

Exäni erosi minusta jo ainakin puoli vuotta sitten. Ja vaikka kuinka yritän en pääse yli hänestä. Mitä minä teen?
Lue lisää

Olen ollut tyttöystäväni kanssa jo useamman vuoden yhdessä ja olemme ikään kuin kasvaneet yhteen. En ole tavannut ketää samankaltaista ihmistä, jonka kanssa arvot ja maailmankatsomus kohtaisivat näin ...
Lue lisää