Heikentynyt erektio

21.12.2022
Hei! Tarvisin nopeasti apua. Minusta tuntuu, että penis vahingoittui itsetyydytyksessä. Itsetyydytyksessä peniksestä lopahti erektio ja siinä tuntui hieman kipua. Penikseen ei tullut turvotusta eikä värimuutoksia. Tapahtuneen jälkeen pystyn saamaan erektion, mutta se ei ole yhtä vahva kuin ennen. Tapahtuneesta on yksi päivä, penis näyttää ja vaikuttaa normaalilta. Peniksessä ei ole myöskään kipua, eikä muita oireita. Ongelma on, että peniksen erektio ei ole yhtä voimakas kuin ennen. Onko kyse jostain vakavasta ja miten minun tulisi toimia tässä tilanteessa? Akuutti
Nuortenelama2

Nuorisotiedottaja, Nuortenelämä.fi Vastaa

28.12.2022

Hei nimimerkki Akuutti!

Kiitos kysymyksestäsi. Joskus pelkästään pelko tai huoli siitä, että erektio ei onnistu, voi vaikuttaa erektion saamiseen. Myös stressaantuneena voi erektion saaminen olla hankalaa. Koska kerrot peniksesi näyttävän ja vaikuttavan normaalilta, voit rauhallisin mielin nyt vain seurailla tilannetta jonkin aikaa.

Jos penikseen ilmaantuu jotain oiretta, kuten kipua, on silloin tärkeää kääntyä terveydenhuollon puoleen. Jos erektio ei tulevinakaan viikkoina onnistuisi samaan tapaan kuin ennen, voit siinäkin tapauksessa olla yhteydessä terveydenhuoltoon. Voit asioida esimerkiksi opiskeluterveydenhuollossa (jos olet opiskelija) tai terveysasemalla. Voi kuitenkin hyvin olla, että erektio tulee pian taas yhtä voimakkaana, kuin ennenkin.

Rentouttavaa vuoden loppua sinulle!

Ystävällisin terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mulla oli muutama viikko sitten finni mun kivespussin pinnalla. Mä jostain syystä päätin sen puristaa, ja sitten se hävisi. Mutta eilen huomasin että siihen samaan kohtaan oli kehittynyt hiukan hernet...
Lue lisää

Äiti yllätti minut pari vuotta sitten kesken itsetyydytyksen. Päätin sillä paikalla, että en enää koskaan runkkaa. Ensimmäisen viikon ajan oli vaikeaa olla tekemättä sitä, kun olin lähes joka ilta run...
Lue lisää

Onko kondomin laittaminen suulla sellainen perustaito, joka tytön olisi osattava tehdä kun alkaa olla seksiä pojan kanssa? Voin kuvitella, että pojasta se olisi ihanaa, ja olisi varmaan hyvä houkutin ...
Lue lisää

Hei,
Minulla on jo pitkään tuntunut melkein jokapäiväistä kipua kiveksissä ja oireet viittaisivat kiveskohjuun. Kun seison pitkään tai liikun paljon niin kipu pahenee. En tiedä pitäisikö mennä lääkäri...
Lue lisää