Mitä minun pitää tehdä?

31.12.2012
Hei, olen 13 vuotias tyttö olen tykännyt eräästä pojasta jo kohta 7 vuotta enkä ole kertonut hänelle sillä pelkään kertoa tunteistani, ja pelkään että hän ei tunne samoin...mitä minun pitää tehdä itken ja olen masentunut joka päivä...

T.Katarina
18.10.2013

Hei Katarina!

Olemme saaneet kysymyksesi ja vastaamme siihen pian, toivottavasti jaksat odottaa vielä vähän aikaa!?

Voimahalauksin, nuorisotedottajat Jenny ja Sanna

Hei taas!

Olet tykännyt pojasta jo melko kauan ilman, että olet kertonut tunteistasi hänelle. Ymmärrämme, että pelkäät, ettei hän tunne samoin, ja niinkin voi olla. Sitä ei voi tietää ennen kuin kysyy. Mekään emme valitettavasti voi katsoa kristallipallosta mitä tuo poika ajattelee. Meistä kuitenkin tuntuu nyt siltä, että kärsisit enemmän siitä, että joutuisit jatkossakin pitämään tunteitasi sisälläsi kuin siitä, että ottaisit riskin ja kertoisit tunteistasi pojalle. Mieti, mitä menetettävää sinulla on? No tietenkin tuntuu kurjalta jos hän ei tunnekaan samoin, mutta voihan myös olla, että saat tunteillesi vastakaikua. Ajattele, jos hänkin pitää sinusta, mutta ei myöskään uskalla kertoa tunteistaan, kannattaako siis odottaa toiset 7 vuotta...?! Ehkäpä te molemmat ajattelette toisianne, mutta kumpikaan teistä ei uskalla tehdä asialle mitään?!?
Jos hän ei tunne samoin, niin oletpahan ainakin yrittänyt ja vaikka tämä ei juuri nyt lohduta sinua, niin maailma on täynnä poikia, joten jos tämä kyseinen poika ei tunnekaan samoin, löydät aivan varmasti jonkun toisen ihastuksen. Voi myös olla, että hän säikähtää aluksi kun kerrot tunteistasi, mutta ehkäpä hän on ujo tällaisten asioiden suhteen…hän saattaa joutua sulattamaan asiaa vähän aikaa. Sinun ei pitäisi olla masentunut ja itkeä, koita ajatella hyviä asioita kuten esimerkiksi perhettä ja ystäviä. Pojatkin huomaavat sinut paremmin kun olet iloinen oma itsesi! Ehkä joku toinen poika on jo ihastunut sinuun, muttet edes huomaa sitä, koska ajattelet niin paljon tätä yhtä poikaa?

Tsemppiä!

Terveisin Jenny ja Sanna

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mun elämässä on tällä hetkellä kolme poikaa, eli ainakin kaks liikaa. Oisko vaan parempi antaa ajan kulua ja kattoo mitä käy, vai vaan itse heittää joku pois elämästä?? En yhtään osaa valita

Poika ...
Lue lisää

Siis oon ollu kavereit tän yhen pojan kanssa jo vähän aikaa. Ja tänään me ja sen kaverit oltiin kaupungilla. Me kaikki istuttiin jossain ja mä ja se istuttiin vierekkäi.ja me puhuttiin paljon ja meill...
Lue lisää

Exäni erosi minusta jo ainakin puoli vuotta sitten. Ja vaikka kuinka yritän en pääse yli hänestä. Mitä minä teen?
Lue lisää

Olen ollut tyttöystäväni kanssa jo useamman vuoden yhdessä ja olemme ikään kuin kasvaneet yhteen. En ole tavannut ketää samankaltaista ihmistä, jonka kanssa arvot ja maailmankatsomus kohtaisivat näin ...
Lue lisää