Orgasmi vai ei

07.08.2021
Heissan! Olen 16-vuotias tyttö, ja haluaisin tietää miltä orgasmin oikein pitäisi tuntua. En ollut kokeillut itsetyydytystä kuin vasta viime viikolla. En ole tuntenut siihen mitään halua. Yhtenä iltana ollessani sängyssä aloin kosketella itseäni eri puolilta ruhoa. Se tuntui mukavalta, ja jatkoin sitä. Rintojen koskettelu sai aikaan metkan tunteen alapäässä, ja huomasin kostuvani. Ihmettelin, kuinka minun alkoi tehdä mieli työntää sormea pimppiin. Jatkoin sitä, ja se tuntui aina vain paremmalta. Lopulta minulle tuli sellainen lämmin aalto, joka tuntui kulkevan lävitseni. Se kesti muutaman sekunnin. Hengitykseni ei koko aikana kiihtynyt. Ei ollut myöskään mitään vartalon nytkähdyksiä, eikä pimpissä tuntunut sen kummemmalta kuin muuallakaan. En itse tiedä, oliko se orgasmi vai mikä. Moni asia on tuntunut paremmaltakin, mutta toki tämäkin tuntui hyvälle. Valtavaa mielihyvän tunnetta en saanut.
DecibelAppSOME

En Decibel-expert Vastaa

16.08.2021

Hei,

Kiitos kysymyksestäsi. Miltä orgasmi tuntuu on hyvin yksilöllistä ja ihmiset kokevat ja tuntevat orgasmin eri tavoin, mutta orgasmia kuvaillaan usein hyvin miellyttävänä tunteena, jolloin ihminen voi kokea huimausta, voimakasta riemun ja helpotuksen tunnetta, euforiaa sekä kehon lihaskouristuksia (esim. emättimen ja peräaukkoa ympäröivien lihasten nopeita ja rytmikkäitä supistuksia). Orgasmin jälkeen henkilö kokee usein olevansa rauhallinen ja täysin rentoutunut, usein jopa väsyneen oloinen. Orgasmi voi usein tuntua eri kerroilla erilaiselta, riippuen siitä mitä kehon osaa on orgasmin saadessa stimuloitu ja kuinka voimakkaasti, ja joillakin naisilla orgasmi on lyhyt hyvän olon purkaus kun taas toisilla pidempi ja tasaisempi mielihyvän tunne. Nainen voi saada orgasmin emättimen, kohdunkaulan ja klitoriksen stimuloimisesta, ja jotkut naiset kokevat rintojen ja nännien stimuloinnin lisäävän orgasmin saannin mahdollisuutta/voimakkuutta, kun toisilla naisilla rintojen ja nännien hyväily ei mahdollista orgasmin saantia. 


Viestisi perusteella on vaikea tietää varmasti, koitko orgasmin vai vain hyvän mielihyvän tunteen, mutta oman kehon tunnustelu ja tutkiminen (jos tämä tuntuu itsesi mielestä mielekkäältä) voi olla hyvä tapa selvittää mistä ja mitkä tilanteet mahdollistava mielihyvän tunteen ja antaa lisää tietoa siitä, onko kokemasi tunne orgasmi vai ei. 


Hyvää syksyn alkua! 

/Annika

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Minun tekisi ihann hirveästi mieli kähmiä yhden tytön persettä. Olen ollut pari kertaa jo puristamaisillani sitä, mutta olen viime tingassa pystynyt vielä pitämään sormeni erossa siitä. Pelkään, että ...
Lue lisää

Tykkään ihan sikana nuolla tyttöystäväni pillua. Hän on välillä tosi märkä, välillä se pillumehu on kirkkaampaa ja välillä melkein kermaista. Sitä kun väistämättä innolla nuollessa nielee, onko se hai...
Lue lisää

Mikähän on vikana, kun pimppi tuntuu niin ahtaalta? Olen useamman kerran kokeillut sormettaa itseäni. Yksi sormi mahtuu sisään ihan hyvin. Kahta sormea en ole saanut sopimaan. Olen ollut kiihottunut a...
Lue lisää

Kun on lämmin, tissinnipukat ovat ihan pehmeät ja pienet (esim maatessa peiton alla). Kun on kylmä(esim kuljen ilman takkia postilaatikolle ja takaisin ja sitten riisuudun suihkuun) ne ovat ulkonevamm...
Lue lisää