Pelästynyt

19.03.2018
Moi!
Päädyin hölmönä humalassa sänkyyn naisen kanssa joka kertoi kantavansa jotain sukupuolitautia. Tästä syystä harrastimme vain ”käsipeliä”, emmekä edenneet sen pidemmälle. Hän sylkäisi terskani päähän liukastetta ja suoritti toimenpiteen kädellä ja minä sormellani.
Tasan viikko tämän jälkeen minulle nousi korkea kuume ja joka kesti vain yhden päivän, vatsa on silti ollut kipeä muutaman päivän ja pää on ollut särkyinen.
Voiko tällaisessa tilanteessa olla mahdollista saada jokin tauti vai ajattelenko asiaa vain turhaan peläten mielessäni? Tyhmä-janne

Kouluterveydenhoitaja/seksuaalineuvoja Tessi Vastaa

23.03.2018

Hei,

Veikkaan että kyseessä ei ole mikään sukupuolitauti vaan ihan tavallinen virustauti. Eri virukset voivat aiheutta erilaisia oireita, mutta kuvailemasi oireet (kuume, vatsakipu ja päänsärky) kuulostavat enemmän kausiflunssalta kuin sukupuolitaudilta. Sukupuolitaudit eivät yleensä tartu kuvailemallasi tavalla.

Mikäli sinulle tulee muita oireita, TAI jos olet harrastanut suojaamatonta seksiä ennen tätä niin suosittelen että kävisit testeissä. Kaikki sukupuolitaudit eivät anna oireita, joten jos haluaa olla 100% varma ettei ole mitään, ja jotta ei levittäisi muille mitään niin varaa aika perhesuunnitteluun tai lääkärin vastaanotolle jotta hän voi laittaa sinulle lähetteet testeihin.

Haleja

Tessi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Hei!

Kävin antamassa näytteen klamydia tippuri virtsanäyte, hoitaja sanoi, että merkki viivan yli ei saa mennä tai näyte laimenee, mutta minulla saattoi jäädä vajaaksi enkä ole varma kun 10 milliä on...
Lue lisää

Hei, voiko seksitaudit tarttua jos molemmat osapuolet ovat niin sanotusti neitsyjä/ensikertalaisia. Tai miten sukupuolitaudit edes syntyvät? Onko suuseksissä esimerkiksi pakko käyttää ehkäisyä jos poi...
Lue lisää

Noin pari viikkoa sitten huomasin siittimeni päässä (ns. Virtsaputken suuaukolla sisäpuolella) pienen valkoisen näppylän. Ei ole kipeä millään tavalla tai arista muutenkaan. Ei ole muualle samanlaisia...
Lue lisää

Olen 14 v tyttö.
Olen nyt n. viikon ajan huomannut että pissaamisessa kestää aika kauan ja sitä vain tulee hitaasti vaikka olisikin iso hätä. Tämä tapahtuu erityisesti aamuisin. Ei satu mihinkään tms....
Lue lisää