seksiä aina iltaisin

04.10.2020
Hei. Onko realistista odottaa, että kun löytää puolison, seksiä voisi olla sen jälkeen joka ilta?
Tessi klippt

Terveydenhoitaja ja seksuaalineuvoja Tessi Vastaa

Nuorisotiedottaja Piia Vastaa

08.10.2020

Hei,

Kysyit, onko realistista odottaa, että parisuhteessa harrastaisi seksiä päivittäin. On vaikeaa antaa yksinkertaisesti myöntävää tai kieltävää vastausta, koska siihen liittyy moni asia.

Osittain ihmisten seksuaalisen vietin voimakkuus vaihtelee. Jotkut haluavat seksiä usein – joka päivä tai monta kertaa päivässä. Näin ehkä tapahtuu erityisesti suhteen alussa, kun kaikki on vielä uutta ja jännää. Toisilla taas ei ole niin suurta halua, vaan voi riittää, että harrastaa seksiä joka toinen päivä tai kerran viikossa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei olisi yhtä rakastunut tai kiinnostunut, vaan yksinkertaisesti siihen ei ole samallaista halua. Kun on ollut yhdessä jonkun aikaa, on täysin normaalia, ettei seksiä harrasteta yhtä usein kuin suhteen alussa. Lisäksi halut voivat vaihdella eri aikoina. Iässäsi on tavallista, että on valmis seksiin koko ajan, mutta on myös täysin normaalia, että voi tulla kausia, kun ei ole yhtä kiinnostunut ja se ei tarkoita, että jotain olisi välttämättä vialla.

Optimaalisin tilanne olisi, jos löytäisi kumppanin, jolla olisi aikalailla sama vietti kuin itsellä ja tällöin mikään ei estä harrastamasta seksiä päivittäin – se tietenkin vaatii molempien suostumuksen. Koskaan ei ole oikein pakottaa toista tai syytellä siitä, ettei halua.

Toivon, että löydät kumppanin, jonka kanssa halut kohtaavat. Tsemppiä!

Terveisin, Tessi

 

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Haluaisin tietää millä tavalla pornonäyttelijät valitaan, ja millainen "pääsykoe" pitää läpäistä, että alalle yleensä pääsee. Siitäkö se alkaa, että kaikki vaatteet riisutaan, ja naisten rinnat ja pyl...
Lue lisää

Miten uskonnollisuus vaikuttaa seksiin suhtautumiseen? Onko niin, että uskovaiset eivät harrasta seksiä ennen avioliittoa? Onko nautinto heille kiellettyä, ja pidetäänkö sitä syntinä? Voivatko he nai...
Lue lisää

Hei,

Harrastimme seksiä kumppanin kanssa ja käytin viime tiistaina jälkiehkäisyn, pari päivää sitten harrastimme taas seksiä ja eilen alkoi verenvuotoa. Mistä se voi johtua? Onko vaarallista ottaa ta...
Lue lisää

Miten kaksi miestä ja nainen voivat rakastella yhdessä? Onko mahdollista, että kaksi naista ja mies rakastelisivat yhdessä?
Lue lisää