Yölläkin tekee mieli seksiä

29.12.2022
Hei. Olen herännyt muutaman kerran yöllä, enkä ole saanut hetkeen nukuttua uudestaan. Olen huomannut, että minun tekisi aivan hirveästi mieli seksiä. En muista, että aikaisemmin olisin yöllä sitä halunnut. Nyt hereillä olo nukkuvan, alastoman tyttöystävän vieressä on jotenkin saanut aikaan voimakkaan erektion, ja halun seksiin. En toki voi herättää toista, enkä saada seksiä. Olisi mukava tietää, onko muilla tällaisia haluja yöllä, ja mistä nämä johtuvat.
Stinke

Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa

30.12.2022

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Kuvailemassasi tilanteessa ei ole mitään huolestuttavaa. Seksuaalinen halu voi viritä kellonajasta ja tilanteesta riippumatta. Usein halu syttyy jostakin ärsykkeestä. Tällaisea ärsykkeeä voi toimia mikä tahansa kutakin yksilöä henk.koht seksuaaliseti virittävä tai kiihottava asia, kuten katse, hipaisu tai vaikkapa viivähtävä ajatus. Tekstistäsi ei käynyt ilmi kuinka tuore suhde tyttöystävääsi sinulla on, mutta useasti etenkin suhteen ollessa suhteellisen tuore, saattavat halut herätä hyvin herkästikin. Tällöin seksuaaliseksi ärsykkeeksi voi riittää pelkkä alastomuuskin, tai tunne ihosta vierellä. Luonnollisesti myös tunteesi tyttöystävääsi kohtaan voivat vaikuttaa seksuaalisen halun herättäjänä, vaikka sitten keskellä yötäkin. On myös mahdollista, että olet juuri uneksinut seksiunta ja tästäkin syystä sinulla voi olla halukas olo tai erektio.

Mikäli alat heräillä usein öisin, et saa nukahdettua heräämisen jälkeen ja aamuinen vireystilasi alkaa kärsiä, voi olla aihetta keskustella asiasta lääkärin tai terveydenhoitajan kanssa. Muutoin en asiasta huolestuisi. Mikäli sinun on vaikea nukahtaa seksuaalisesti virittyneen olon vuoksi, voit hakeutua myös esimerkiksi vessaan. Vessassa voit masturboida olosi pois. Se voisi auttaa nukahtamaan nopeammin uudestaan.

Terv. Stinke

 

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Haluaisin tietää millä tavalla pornonäyttelijät valitaan, ja millainen "pääsykoe" pitää läpäistä, että alalle yleensä pääsee. Siitäkö se alkaa, että kaikki vaatteet riisutaan, ja naisten rinnat ja pyl...
Lue lisää

Miten uskonnollisuus vaikuttaa seksiin suhtautumiseen? Onko niin, että uskovaiset eivät harrasta seksiä ennen avioliittoa? Onko nautinto heille kiellettyä, ja pidetäänkö sitä syntinä? Voivatko he nai...
Lue lisää

Hei,

Harrastimme seksiä kumppanin kanssa ja käytin viime tiistaina jälkiehkäisyn, pari päivää sitten harrastimme taas seksiä ja eilen alkoi verenvuotoa. Mistä se voi johtua? Onko vaarallista ottaa ta...
Lue lisää

Miten kaksi miestä ja nainen voivat rakastella yhdessä? Onko mahdollista, että kaksi naista ja mies rakastelisivat yhdessä?
Lue lisää