Hommat ei toimi

27.01.2023
Minulla on ongelmaa yhdynnän kanssa. Kun olen yrittänyt harrastaa seksiä tyttöystäväni kanssa, en pysy erektiossa. Saan kyllä erektion, mutta se lähtee pois ennen "tosi toimia". Vaikka minulla oliskin erektio yhdynnän alussa, se hyytyy sen aikana.
Olemma aikaisemmin pystyneet harrastamaan seksiä ilman ongelmia, mutta nyt tämä ongelma on tullut jostain enkä tiedä mistä. synapsi
Stinke

Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa

30.01.2023

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Mukavaa, että olet löytänyt palstallemme! Ihan ensimmäiseksi haluan kertoa sinulle, että kuvaamasi tilanne tai ongelma ei ole tavaton! Et ole yksin tunteidesi tai asian kanssa. Päinvastoin, väittäisin että kuvaamasi ongelma on hyvin tuttu monelle ikäisellesi sekä vanhemmallekin miehelle!

Olet varmastikin oikeassa siinä, että erektioon liittyvät hankaluudet liittyvät sinun kohdallasi henkisiin paineisiin eivätkä niinkään fyysisiin. Kohdallasi en puhuisikaan elimellisestä erektiohäiriöstä, saati erektiohäiriöstä ollenkaan. On kuitenkin relevanttia kysyä, onko sinulla jotakin lääkettä käytössäsi? Jotkin lääkkeet voivat vaikuttaa eri tavoin, myös aiheuttamalla sivussa häiriöitä erektioon. Myös sairaudet saattavat vaikuttaa erektioon, mutta koska et sellaisista maininnut, ei minulle herää ajatusta sellaista epäillä.

Epäilenkin, että saatat kärsiä psyykkisperäisestä erektiohäiriöstä. Sellaisesta puhutaan silloin, kun syynä häiriön aiheuttajana on esimerkiksi paine suoriutumisesta. Myös jännitys latistaa erektiota. Myös muun kaltaiset tilat, kuten masennus tai stressi vaikuttavat erektioon heikentävästi. Myös kommunikaatioon, parisuhteeseen tai esimerkiksi minäkuvaan liittyvät ongelmat saattavat näkyä erektiovaikeuksina.

Uskon, että jännitys ja suorituspaineet ovat osaltaan aiheuttamassa sinulle erektion hiipumista. Tämä puolestaan on itseään ruokkiva, negatiivinen kierre/kehä: kun jännityksen ja suorituspaineiden vuoksi kerran erektio lopahtaa, voi käydä niin, että seuraavaa kertaa alkaa jännittää entistä enemmän. Että lopahtaako jälleen.

Jotkut miehet kokevat kondomin latistavan erektiota tai kondomin vievän tuntoherkkyyttä. Koska kondomi on kuitenkin ainoa suoja SEKÄ sukupuolitauteja että raskautta vastaan, on sitä opittava käyttämään. Mikäli erektio lopahtaa tuntoherkkyyden vuoksi, on hyvä kokeilla esimerkiksi erilaatuisia kondomeja. Kondomeja on eri paksuisia ja eri kokoisia.

Mikäli kuitenkin luin tekstiäsi oikein niin oletan, että häiriö liittyy enemmänkin siihen, että kiihottava tilanne keskeytyy hetkeksi kondomin laiton ajaksi. Pelkästään tämänkaltainen keskeytymisen tila voi aiheuttaa kiihottumisen lopahtamisen erektiohäiriön muodossa. Tämä on hyvin, hyvin tavallista! Joskus se voi liittyä myös siihen, että kondomin asettaminen paikalleen ei ole tuttua tai hermostuttaa.

Kehotankin sinua nyt harjoittelemaan itsetyydytystä siten, että kiihotat itsesi ensin sellaiseen tilaan, missä yleensä olet tyttöystäväsi kanssa ennen seksin harrastamista (penetraatiota). Sitten asetat itse itsellesi kondomin. Harjoittelet sen asettamista paikalleen oikein niin, että siitä tulee sinulle niin tuttua, että osaisit tehdä sen vaikka unissasi. Sitten harjoitat masturbaation loppuun saakka kondomin kanssa. Nämä harjoitukset voivat tarvita monia toistoja. Koska itsesi kanssa seksiä harrastaessasi sinun ei tarvitse jännittää sukupuolitauteja tai epätoivottua raskautta, sinun ei tarvitse myöskään huolehtia silloin siitä voitko käyttää samaa kondomia uudestaan, mikäli olet esimerkiksi aloittanut rullaamaan sitä ensin väärinpäin. Voit myös opettaa itsesi siihen, että mikäli erektio lopahtaa, tiedät kuinka saat sen uudestaan nousemaan.

Toivon, että tällä tapaa harjoitellessasi opit myös siihen, että erektion lopahtaminen ei haittaa. Penis kyllä nousee uudestaan, kun kiihotus jatkuu. Kun harrastat tyttöystäväsi kanssa seksiä, on hyvin tärkeää, että olette molemmat kondomin asettamisessa mukana. Ehkä tyttöystäväsi voi ylläpitää kiihotustilaasi samalla kun asetat suojaa? Hän voi esimerkiksi kädellään hyväillä kiveksiäsi, suudella sinua tai esimerkiksi keikistellä edessäsi siten, että huomiosi kiinnittyy kondomin ja peniksesi sijaan häneen. Tai ehkä voisi toimia, että hän asettaa kondomin sinun puolestasi? Ottakaa kondomin asettaminen osaksi esileikkiänne. Ja mikäli erektio lopahtaa, jatkakaa esileikkiänne, kunnes haluatte ehkä kokeilla kondomia uudestaan. Usein, hyvin usein käy myös niin, että kondomin asettamisen jälkeen erektio ei ole entisellään. Se ei haittaa mitään! Mikäli kondomi on saatu aseteltua jotenkin peniksen päälle, voitte jatkaa peniksen hyväilyä ja leikkejänne esim käsin ja kuin huomaamatta erektio kyllä nousee ja saatte aseteltua silloin kondomin paikalleen paremmin! Kondomin kanssa on hyvä myös käyttää liukuvoidetta.

Tärkeää tilanteessanne olisi myös pitää kommunikaatioväylät avoinna. Älkää tehkö tästä mörköä välillenne. Sinun on tärkeää tietää, että sinussa ei ole mitään vikaa. Samoin sinun on hyvä tehdä tyttöystävällesi selväksi, että vika ei ole hänessä. Joskus voi myös auttaa päätös pidättäytyä hetkeksi penetratiivisesta seksistä, jolloin saatte hetkeksi stressivapaata aikaa asian tiimoilta. Voitte sen sijaan keskittyä nauttimaan toisistanne ja iloitsemaan läheisyydestä. Kun pääsette tietynlaiseen rentouden tilaan, olen varma, että hetkellinen harmi poistuu nopeasti päiväjärjestyksestä!

Tsemppiä!

 

Terkuin Stinke

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Onko kondomin laittaminen suulla sellainen perustaito, joka tytön olisi osattava tehdä kun alkaa olla seksiä pojan kanssa? Voin kuvitella, että pojasta se olisi ihanaa, ja olisi varmaan hyvä houkutin ...
Lue lisää

Hei,
Minulla on jo pitkään tuntunut melkein jokapäiväistä kipua kiveksissä ja oireet viittaisivat kiveskohjuun. Kun seison pitkään tai liikun paljon niin kipu pahenee. En tiedä pitäisikö mennä lääkäri...
Lue lisää

Minulla on ollut nyt about vuoden verran ikävä vaiva. Elikkä mulla alkaa lähes päivittäin kivespussin iho kutiamaan. Sitä rupeen tietty raaputtamaan ja siitä se yleensä ärsyyntyy ja yleensä alkaa puno...
Lue lisää

Oon tänne kirjoitellut aikaisemminkin siitä että olen lähdössä ympärileikkaukseen ahtaan esinahan takia. Silloin kuumottelin penissyöpää josta olin kuullut. Urologi puheiden jälkeen olen unohtanut kok...
Lue lisää