Tarvitsen neuvoja

31.12.2012
Olen aivan sekaisin, ja toivon että saan järkeviä aikuisten neuvoja. Vaikka olen nuori, osaan kuitenkin ajatella järkevästi. Poikaystäväni siis oli pettänyt minua toisen naisen kanssa, he viettivät 4 päivää yhdessä, kävivät leffassa ja kerran se sitten lipsahti, ja harrastivat seksiä. En tiedä mitä ajatella, joku minussa vielä rakastaa tuota hyvin typerää miestä, osa minussa vihaa sitä niin paljon.. Olemme puhuneet, ja ajattelimme edetä hitaasti ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Mutta nyt kun ajattelen, se tuntuu aivan mahdottomalta koska sen naisen naama on mielessäni kokoajan. Olemme siis seurustelleet yli 2 vuotta. Antakaa siis aikuisen neuvoja, minuun ei tehoa se että 'suhteellanne ei ole enää mitään toivoa' , koska osa minussa oikeasti rakastaa häntä vielä ja hän on paras kaverini. Kuulostaako sekin tyhmältä jos olen niin epätoivoinen niin haluisin parisuhde terapiaa tai jotain vastaavaa?
18.10.2013

Hei!

Jotta voitte jatkaa suhdettanne, sinun täytyy olla valmis unohtamaan tuo nainen. Jos tiedät, että syrjähyppy tulee puheeksi jokaisen tulevan pienen riidan yhteydessä, se rasittaa mielestäni suhdetta liikaa. Poikaystäväsi täytyy myös olla valmis vastaamaan teoistaan niin, että pyytää anteeksi sinulta niin monta kertaa kun tarve vaatii, mutta jossain vaiheessa sinun on kuitenkin annettava anteeksi. Mielestäni parisuhdeterapia ei kuulosta huonolta ajatukselta, mikäli se on viimeinen vaihtoehto saada suhteenne taas toimimaan. Kun kerran menettää luottamuksen se on vaikea saada takaisin, mutta ei kuitenkaan mahdoton tehtävä. Pystytkö luottamaan poikaystävääsi tapahtuneen jälkeen? Tämä on minun mielipide, aina voi yrittää, mutta jos se ei siltikään toimi on parempi olla kiltti itselleen ja jatkaa omaa elämäänsä.

Terveisin, nuoristotiedottaja Jenny

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Siis oon ollu kavereit tän yhen pojan kanssa jo vähän aikaa. Ja tänään me ja sen kaverit oltiin kaupungilla. Me kaikki istuttiin jossain ja mä ja se istuttiin vierekkäi.ja me puhuttiin paljon ja meill...
Lue lisää

Exäni erosi minusta jo ainakin puoli vuotta sitten. Ja vaikka kuinka yritän en pääse yli hänestä. Mitä minä teen?
Lue lisää

Olen ollut tyttöystäväni kanssa jo useamman vuoden yhdessä ja olemme ikään kuin kasvaneet yhteen. En ole tavannut ketää samankaltaista ihmistä, jonka kanssa arvot ja maailmankatsomus kohtaisivat näin ...
Lue lisää

Miten suudella?! Miten pussata, entä jos ei osaakkaan?! ÄÄÄÄ
Lue lisää