muilutukset

16.11.2019
Vieläkö nykyään Suomessa muilutetaan ihmisiä niin kuin itsenäisyytemme ensimmäisinä vuosikymmeninä tehtiin. Eikö sellaista enää tapahdu, vai eikö niistä muuten vaan uutisoida?
Nuortenelama2

Nuorisotiedottaja, Nuortenelämä.fi Vastaa

28.11.2019

Moi! 
 
Muilutuksia tapahtuu edelleenkin, mutta yhteiskunnan muuttuessa, myös syyt ja tekotavat muuttuvat. Muilutus on myös sanana tullut arkisemmaksi ja sitä käytetään ehkä helpommin eri asiayhteyksissä, vaikkei se siihen ehkä sopisikaan. Olemme unohtaneet sanan juuret. Suomi ei myöskään elä niin voimakasta poliittista muutoksen aikaa, mitä se eli vielä 30-luvulla. Yhteiskunnan arvot ja asenteet ovat myös muuttuneet, samoin rangaistukset ja lait, joten muilutus ei ole enää niin houkutteleva vaihtoehto.  
 
YLE:n uutissivuilta löydät useitakin artikkeleita koskien muilutusta, niin menneisyydestä, kuin nykyhetkestä. Raija-Liisa Mäkelä on kirjoittanut aiheesta kirjan: Minä, muilutetun tytär — puoli vuosisataa Neuvostoliitossa (Minerva Kustannus Oy, 2009). Muilutus menneisyyden tekona vaikuttaa pitkälle vielä nykypäiväänkin. Voisit löytää kirjan paikallisesta kirjastosta.
 
Tietoa etsiessä kannattaa olla lähdekriittinen. Esimerkiksi vastuullisen journalismin merkki kertoo, että sitä käyttävä media on sitoutunut noudattamaan Julkisen sanan neuvoston laatimia Journalistin ohjeita.  
 
Marja-Leena | Nuortenelämä.fi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Tietokoneeseeni tulee aina F-Securen ilmoitus, että käyttämäni käyttöjärjestelmäversion (Windows 8) tuki päättyy 31.5.2024. F-Secure ei saa enää sen jälkeen tietokantapäivityksiä, jotka suojaavat minu...
Lue lisää

Miksi kaikki sähköpostit eivät mene perille? Joskus lähettämäni sähköposti on mennyt vastaanottajalle 17 tunnin päästä lähetyksestä, ja ainakin kaksi kertaa se on häipynyt taivaan tuuliin. Nämä tapauk...
Lue lisää

Kuka valitsee viikon luontoäänen, ja millä perusteella valinta tapahtuu? Minusta olisi mukava, että viikon luontoääni olisi joka viikko varis.
Lue lisää

Miten korkea on korkein Suomessa oleva tehtaan piippu? Onko Kaukopään piippu läheskään korkein? Onko tietoa kuinka korkeita piippuja ulkomailla on? Onko piippujen korkeuteen mitään muuta syytä, kuin h...
Lue lisää