ikuinen loma

21.10.2022
Onko se heppu yksin tein lomalla ensi kesään asti, jonka piti vastata miksi kunnan työntekijöillä on niin tolkuttomasti lomaa! Tämä on kyllä malliesimerkki siitä, millä tahdilla asiat kunnissa hoidetaan.
Stinke

Nuorisotiedottaja Stinke Vastaa

25.10.2022

 Hei ja kiitokset kysymyksestäsi!

Anteeksi viive vastauksessa! Emme tavoittaneet asiantuntijaamme tässä asiassa, mutta vastaan parhaan tietoni mukaan kysymykseesi.

Sinua pöyristytti kunnan työntekijöiden lomien pituus. Palkallisen loman pituus määräytyy pitkälti työsuhteen sekä sen keston mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kunnan työntekijöiden lomapäivät ja niiden määrä ei ole kaikille välttämättä sama. Lomat lasketaan tietyn kaavan mukaan.

Ihan ensimmäiseksi kerron, mitä tarkoittaa lomanmääräytymiskuukausi ja kuinka se eroaa tavallisesta kalenterikuukaudesta tai vuodesta. Lomanmääräytymisvuosi alkaa 1.4 joka vuosi ja päättyy joka vuosi 31.3. Lomanmääräytymiskuukaudesta puhuttaessa tarkoitetaan kuukautta (kalenterikuukautta), jonka aikana työntekijä on vähintään 14 päivää töissä tai ainakin 35 tuntia työssäoloa täyttyy kuukaudessa.

Jos työsuhde on ollut voimassa ilman keskeytyksiä vuoden, lasketaan lomat siten, että työntekijä saa jokaiselta täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta 2,5 lomapäivää. Laskukaavan mukaan vuosiloman koko pituus lasketaan siten, että talvilomapäiviä on 6, kesälomapäiviä 24 päivää. Yhteensä näistä tulee 30 lomapäivää vuodelle.

Lomia kertyy kaikista työsuhteista, mitasta huolimatta. Mikäli 31.3 mennessä henkilö on ollut työsuhteessa alle vuoden ajan, henkilön lomat lasketaan siten, että jokaiselta lomanmääräytymiskuukaudelta hän saa lomaa 2 päivää. Huomaatko eron? Mikäli työsuhde on kestänyt 31.3 asti vuoden tai yli, laskukaava muuttuu ja kuukaudelta lomia alkaa kertyä jo 2,5.

Jos henkilö esimerkiksi kunnalla on puolestaan työskennellyt vähintään 15 vuotta siten, että hänellä on kertynyt tältä ajalta työkokemusta, saa hän kokemuslisää. Valtiolla tai kunnalla työskennellessä tämä tarkoittaa lomina 38 päivää (arkipäivää) = 7 viikkoa, 3 päivää.

 Kuten aikaisemmin mainitsin, lomia kertyy, huolimatta siitä ehtiikö niitä esimerkiksi työsuhteen lyhyen keston vuoksi pitää. Tällöin lomat maksetaan rahana lopputilin yhteydessä.

Sanoit, että lomat ovat laiskoja varten. Nuoruuden innossa siltä saattaakin tuntua, mutta lomilla on tärkeä paikka työnteon lomassa. Niiden tarkoituksena on antaa kehojemme, mieliemme sekä etenkin aivojemme levätä. Niiden ansiosta me ihmiset pysymme paremmin tasapainossa ja jaksamme pidemmässä juoksussa työtämme paremmin. Jokaisessa työpaikassa, myös yrityksissä, valtiolla kuin kolmannellakin sektorilla lomat kertyvät ja niitä suositellaan pitämään. Joissakin työpaikoissa voi myös neuvotella, että lomat saakin lomapäivien sijaan rahana.

Kunnissa, niin kuin varmasti kaikissa muissakin työpaikoissa, kaikki yrittävät varmasti parhaansa. :) 

Terkuin Stinke

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Kenelle kuuluu valtatien laidassa olevan hirviaidan korjaaminen? Metsässä on katkennut puu, jonka latvus röhnöttää hirviaidan päällä, ja aita on painunut siltä kohtaa maahan asti. Siitä olisi hirvien ...
Lue lisää

Miksi kunnan työntekijöillä on niin tolkuttomasti lomaa? Olen sitä mieltä, että lomat on laiskoja varten. Olisin itsekin päässyt töihin kuntaan, mutta ei minua kiinnosta olla kolmasosaa ajasta lomalla...
Lue lisää

Mistä voisi löytää pimeitä töitä? Minua ei tuo veronmaksu huvita, kun ne menevät täysin kankkulan kaivoon.
Lue lisää

Moi! Haluaisin opiskella sairaanhoitajaksi lukion jälkeen, mutta toistuvat uutiset hoitajien seksuaalisesta häirinnästä tuntuvat ahdistaville. Tiedän myös, että työmäärä on valtava, koska hoitajia on ...
Lue lisää