Syömishäiriö?

02.07.2018
Hei, pelkään että minulla on jonkin moinen syömishäiriö! Ruoka ja syöminen on koko ajan mielessä, syöminen on vaikeaa ja yritän syödä yltiöterveellisesti. Toisaalta sokerihammas kolottaa älyttömästi ja herkkuja tulee ”ahmittua” siten, että pureskelen ruoan, mutta syljen pois kun omatunto ei nielemistä kestä. Liikuntaa on miltei pakko harrastaa joka päivä ja vain muutama päivä ilman liikuntaa tuntuu pahalta.

Kaikki alkoi siitä kun oloni oli jouluna 2017 niin epäterve ja raskas että en hyväksynyt itseäni sellaisena. En liikkunut miltei lainkaan, ruokavalio oli epätervettä ja kehon mitat 163cm/68 kg. Vihasin itseäni joka kerta kun katsoin peiliin. Uusi vuosi ja uusi alku. Mahdollisuus aloittaa terve elämä uuden vuoden myötä oli otollinen. Aloin liikkua ja syödä terveellisemmin. Paino alkoi putoamaan ja olo oli voimaantunut. Aluksi kaikki olikin vielä hyvin, mutta kevään mittaan tulosten ilmetessä ei mikään riittänyt. Tahdoin vain enemmän ja enemmän. Elin kilosta toiseen ja asetin tavoitteita ihanne painosta.

Nyt kesällä 2018 tuntuu, että elämä pyörii vain ruoan ja liikunnan ympärillä. Olo on henkisesti paljon sairaampi kuin talvella. Painoa on pudonnut kymmenen kiloa (163cm/58kg) en siis vielä ole lähelläkään alipainoa, mutta tuntuu siltä, että en vain kykene olemaan tyytyväinen. Luultavasti en kykene asettamaan itselleni kun vain tavoitteita tavoitteiden perään. Ensin 55kg, sitten 53kg jonka jälkeen 50kg jne. En tiedä miten kykenisin olemaan tyytyväinen itseeni ja kuinka saisin terveen kuvan kehostani. Pureskelu ja syljentä, roskakoriin, sekä viemäriin hukkaan menneet ruoat. Liikkumis pakko ja terveellisen ruoan suosiminen. Kaikkiruokaisesta kasvissyöjäksi vaihto ja muut oireet, jotka piirittävät elämääni.

Toivon, että joku teistä ammattilaisista kykenisi kertomaan, että onko jokin pahasti vialla. Terveisin 17- vuotias omaa kehoansa inhoava tyttö.

Minävaan
Nuortenelama2

Nuorisotiedottaja, Nuortenelämä.fi Vastaa

06.07.2018

Hei ja kiitos viestistäsi!

Pelkäät, että sinulla on jonkinmoinen syömishäiriö. Kerrot, että ruoka ja syöminen ovat koko ajan mielessäsi. Yrität syödä yltiöterveellisesti, mutta toisaalta sinun tekee mieli ahmia herkkuja. Pureskelet ruoan ja sen jälkeen syljet sen pois. Liikunnan harrastaminen tuntuu pakonomaiselta ja jos olet parikin päivää liikkumatta, se tuntuu sinusta pahalta. Kerrot viime vuosista, laihduttamisesta ja jatkuvista tavoitteiden asettamisista. Et ole tyytyväinen itseesi / kehoosi.

Hienoa, että laitoit meille viestiä huolestasi. Viestisi perusteella vaikuttaa siltä, että sinulla on syömishäiriö – niin kuin itsekin pohdit. Onkin tyypillistä, että syömishäiriö alkaa kehittyä laihdutuksen tai laihdutusyrityksen ohella tai innostuksella syödä terveellisesti ja lisätä liikuntaa. Tavallisesti syömishäiriöön sairastunut ajattelee jatkuvasti ruokaa ja syömistä.

Syömishäiriöiden taustalla on henkistä pahoinvointia, joka ilmenee häiriintyneenä syömiskäyttäytymisenä ja muutoksina sairastuneen fyysisessä tilassa. Käyttäytyminen on epänormaalia erityisesti suhteessa ruokaan, painoon ja liikuntaan. Myös käsitys itsestä ja omasta kehosta on usein vääristynyt.

Syömishäiriöt ovat kehon ja mielen sairauksia – niihin siis kannattaa hakea terveydenhuollon ammattilaisen apua, ihan kuin muihinkin sairauksiin. Syömishäiriön kanssa ei tarvitse selvitä yksin, apua ja tukea on kyllä saatavilla. Varaa siis rohkeasti aika paikkakuntasi terveysasemalta: https://www.tampere.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/terveyspalvelut/terveysasemat/.

Mitä nopeammin hoito alkaa, sitä helpompaa on palata normaaliin elämään. Hoidon avulla itsetuntosikin voi vahvistua ja suhteesi omaan kehoon tervehtyy. Pikkuhiljaa voit taas kokea itsesi sopivan kokoisena ja arvokkaana ihmisenä ja keskittyä nauttimaan elämästä. Jo se, että laitoit meille viestiä, on jo hyvä askel kohti avun saamista ja toipumista. Nyt vain rohkeasti ottamaan seuraavia askeleita.

Asiasta voi olla vaikea puhua, mikä on ihan ymmärrettävää. Voisitkin ensin käydä läpi SYLI ry:n tekemää muistilistaa (http://www.nettisyli.fi/?page=muistilista), joka helpottaa asiasta puhumisessa. Lista kannattaa ottaa mukaan terveysasemalle mennessäsi. Lisäksi, läheisten tuki on tärkeää syömishäiriöstä toipumisessa, joten kannustan sinua juttelemaan sairaudestasi jollekin läheiselle/luotettavalta tuntuvalle aikuiselle. SYLI ry:n lista voi auttaa siinäkin. Läheisen voi ottaa halutessaan tueksi terveysasemalle.

Voit myös näyttää terveydenhuollon ammattilaiselle tämän meille kirjoittamasi viestin. Näin asiasta ei tarvitsisi heti aluksi avautua puhumalla, ja ammattilainen saisi kuitenkin selvän käsityksen tilanteestasi ja siitä, millaista apua tarvitset.

Sinua voisi helpottaa, jos saisit tilanteeseesi vertaistukea. Voit tutustua ja halutessasi osallistua SYLI-chattiin (http://www.syomishairioliitto.fi/yhteystiedot/syli-chat.html), jossa voi keskustella syömishäiriöistä anonyymisti toisten syömishäiriön kokeneiden sekä Syömishäiriöliiton koulutettujen vertaistukihenkilöiden ja liiton työntekijöiden kanssa. Voit saada vertaistukea myös sähköpostitse. Tutustu vertaistukihenkilöihin Syömishäiriöliiton sivuilla: http://www.syomishairioliitto.fi/toiminta/sp-vertaistuki.html.

Kannattaa myös lukea Syömishäiriöliiton tekemä Voisit olla onnellinen – rohkaisun sanoja Sinulle, joka olet kohdannut syömishäiriön –teos, joka voi auttaa sinua käsittelemään sairauttasi, ymmärtämään sitä paremmin sekä hakemaan siihen apua. Pääset teokseen tästä: http://www.syomishairioliitto.fi/syomishairiot/SYLI_voisit_olla_onnellinen-4MB.pdf

Lähteitä, joita käytin vastauksessa, ja joita voit halutessasi lukea:
Syömishäiriöliitto: http://www.syomishairioliitto.fi/syomishairiot/index.html & http://www.nettisyli.fi/
Mielenterveystalo: https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret

Paljon voimia ja jaksamista sinulle! <3

Tsemppiterkuin, Riina – Nuortenelämä.fi

Yhteistyökumppanimme Nuortenelämä.fi on vastannut tähän kysymykseen. Kysymys ja vastaus julkaistaan myös Nuortenelämä.fi –palvelun Kysyttävää-palstalla.

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Meillä on koulussa liikunnan opettaja tullut jonkun kerran suihkuun yhdessä tyttöjen kanssa. Hän on noin 25v nainen. Itse olen kiinnittänyt huomiota hänen alusvaatteisiin. Hänellä on mustat stringit j...
Lue lisää

Olen 10-vuotias tyttö, joka ei ole ikinä katsonut pornoa. Haluaisin tietää mitä siinä pornossa oikeasti tehdään, ja miksi melkein kaikki on katsoneet sitä?
Lue lisää

Onko vaarallista, kun normaalipainoinen ihminen laihtuu monta kiloa kuukaudessa? Olen laihtunut joulun jälkeen seitsemän kiloa, vaikka olen syönyt ihan normaalisti, enkä ole rasittanut itseäni liikunn...
Lue lisää

Mitä isot pojat sillä tarkottaa, kun ne sanoo usein, että joku tyttö on oikein hyväpyllyinen, tai että jollakin on herkkupeppu?
Lue lisää