siemensyöksyn tulo

02.12.2019
Mitä pojilla tapahtuu pippelissä kun ne kiihottuu ja mistä ne tietää milloin siemensyöksy tulee? Voiko tyttö tietää sen? Mihin sen voi antaa tulla?

Miia Vastaa

05.12.2019

Hei!

Kiitos kysymyksestä.

Poikien kiihottuessa kivekset nousevat hieman ylemmäs ja penis kasvaa hieman ja jäykistyy sekä hengitys tihentyy. Jo ennen varsinaista siemensyöksyä peniksen päähän saattaa tulla nestettä joka sisältää siittiöitä, siksi suojaamattomassa yhdynnässä on mahdollista tulla raskaaksi jo ennen varsinaista siemensyöksyä. Itse siemensyöksyn poika yleensä saattaa tunnistaa esimerkiksi paineen tunteena peniksessä sekä siemensyöksyn tullessa hyvänolon tunteena, tyttö ei välttämättä  tiedä milloin pojalla on siemensyöksy tulossa. Toisinaan tytötkin saattavat lähestyvän siemensyöksyn huomata peniksen kovettuessa vielä hieman enemmän ja alkaessa sykkiä sekä pojan tihentyneestä hengityksestä kuin myös siitä, että poika mahdollisesti kertoo siemensyöksyn olevan tulossa. Ehdottomasti paras tapa suojata niin itseään kuin kumppaniaan on kondomi, mikäli ajatuksena on yhdyntä. Kondomi siksi, että se on ainut ehkäisyvalmiste, oikein käytettynä, joka suojaa niin ei toivotuilta raskauksilta kuin seksin välityksellä tarttuvilta taudeilta. Ja kondomin päässä on pieni "säiliö johon siemensyöksy on turvallista päästää, jällee turvallista silloin jos kondomia käytetään oikein . Huolehtimalla ehkäisystä kunnioitetaan niin kumppania kuin itseäänkin. Kondomin käyttöä onkin hyvä harjoitella etukäteen, vaikka ei yhdynnässä aikoisi ollakaan. Sooloseksissä, eli masturbaatiossa on hyvä pitää lähettyvillä paperia tai mahdollisesti pientä käsipyyhettä johon siemensyöksyn voi antaa tulla. Kahden välisissä suhteissa on aina pidettävä mielessä, ettei toista saa eikä pidä pakottaa mihinkään, koska jokainen toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan itselle luontaisella tavallaan.

 

Miia Prepula

Terveydenhoitaja, Seksuaalineuvoja

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Mulla oli muutama viikko sitten finni mun kivespussin pinnalla. Mä jostain syystä päätin sen puristaa, ja sitten se hävisi. Mutta eilen huomasin että siihen samaan kohtaan oli kehittynyt hiukan hernet...
Lue lisää

Äiti yllätti minut pari vuotta sitten kesken itsetyydytyksen. Päätin sillä paikalla, että en enää koskaan runkkaa. Ensimmäisen viikon ajan oli vaikeaa olla tekemättä sitä, kun olin lähes joka ilta run...
Lue lisää

Onko kondomin laittaminen suulla sellainen perustaito, joka tytön olisi osattava tehdä kun alkaa olla seksiä pojan kanssa? Voin kuvitella, että pojasta se olisi ihanaa, ja olisi varmaan hyvä houkutin ...
Lue lisää

Hei,
Minulla on jo pitkään tuntunut melkein jokapäiväistä kipua kiveksissä ja oireet viittaisivat kiveskohjuun. Kun seison pitkään tai liikun paljon niin kipu pahenee. En tiedä pitäisikö mennä lääkäri...
Lue lisää