seksitaudin tartuttaminen

20.01.2019
Päädyin pari viikkoa sitten sänkyyn baarissa tapaamani miehen kanssa. En ole aiemmin harrastanut "yhden illan juttuja", ja ennen tätä olenkin ollut yhdynnässä vain yhden ihmisen kanssa. Ennen yhdynnän aloittamista pyysin häntä laittamaan kondomin, ja hän laittoi. Jouduin kuitenkin käymään vessassa kesken yhdynnän, ja sillä välin partnerini heitti kondomin pois. En vessasta palattuani tajunnut asiaa (huoneessa oli pimeää), ennen kuin yhdynnän lopussa hänen saadessa siemensyöksyn vatsalleni. Olimme siis useamman minuutin ajan yhdynnässä ilman mitään ehkäisyä. Suutuin hänelle, kun tajusin mitä oli tapahtunut, mutta hän vain perusteli asian sillä, ettei tykkää kortsuista.
Nyt paria viikkoa myöhemmin epäilen vahvasti saaneeni jonkin sukupuolitaudin. Aijon varata ajan testeihin ensiviikolle, mutta olen oireiden perusteella aika varma, että kyseessä on sukupuoliherpes.
Jos kyseessä on sukupuoliherpes, tulen kantamaan kyseistä virusta kehossani koko loppuelämän ja minun on pakko käyttää kondomia aina, mikäli en halua tartuttaa sitä eteenpäin. Tämä on mielestäni raivostuttavaa, sillä koen että minua on huijattu törkeästi ja joudun kantamaan seurauksia mukanani hautaan asti. Tietenkin tässä tapauksessa on myös mahdollisuus vahinkoraskauteen! Ajattelinkin kysyä, onko kyseisellä miehellä mitään oikeudellista vastuuta tartunnasta? Rikkoiko hän mitään lakia? Voinko tehdä rikosilmoituksen tai vaatia korvausta? Tein hänelle erittäin selväksi ennen yhdynnän aloittamista, että suostun seksiin VAIN jos käytämme kondomia!

Tiedän saaneni tartunnan nimenomaan häneltä, koska aikaisemmilla seksikerroilla olen AINA käyttänyt kondomia, eikä minulla ole aikaisemmin ollut mitään oireita. Koen tulleeni petetyksi
Nuortenelama2

Nuorisotiedottaja, Nuortenelämä.fi Vastaa

28.01.2019

Hei!

Hyvä, että laitoit meille viestiä. Kerrot päätyneesi sänkyyn baarissa tapaamasi miehen kanssa. Ennen yhdyntää teit miehelle selväksi, että suostut seksiin vain siinä tapauksessa, että käytätte kondomia. Käytittekin, mutta mies otti kondomin huomaamattasi pois sillä välin, kun kävit vessassa. Teillä siis oli suojaamatonta seksiä useamman minuutin ajan. Nyt olet melko varma, että mies tartutti sinuun sukupuoliherpeksen. Kysyt, onko miehellä mitään oikeudellista vastuuta tartunnasta. Mietit, rikkoiko hän jotain lakia ja voitko tehdä rikosilmoituksen tai vaatia korvausta.

Hienoa, että itse huolehdit ehkäisystä ja seksuaaliterveydestäsi vastuullisesti. On täysin ymmärrettävää, että miehen toiminta suututtaa ja raivostuttaa sinua. Sinä et ole tehnyt mitään väärää. Mies on toiminut väärin ja epäreilusti sinua kohtaan. Sinulla on oikeus suojata itseäsi suunnittelemattomilta raskauksilta ja seksitaudeilta. Kyseinen mies on loukannut näitä oikeuksiasi ja pettänyt luottamuksesi. Voit lukea lisää seksuaalioikeuksista täältä ihmisoikeudet.net-sivustolta: http://www.ihmisoikeudet.net/ihmisoikeudet/seksuaalioikeudet.

Kertomasi tapaus ei valitettavasti ole hirveän harvinainen. Netissä ilmiöön törmää nimellä stealthing ja häivetekniikka. Joissakin maissa se on johtanut tilanteesta riippuen vankeusrangaistukseen ja rahalliseen korvaukseen sekä lääkärikulujen korvaamiseen. Lisäksi, esimerkiksi taudin tahallinen tartuttaminen luetaan pahoinpitelyksi. Olikohan mies tietoinen taudistaan? Tosin, vielähän ei ole tietoa, onko kyseessä herpes. Tässä vaiheessa kannustan sinua ottamaan asian puheeksi esimerkiksi Riku-chatissa, jossa sinua autetaan eteenpäin asian kanssa. Tutustu chattiin täällä Rikosuhripäivystyksen sivulla: http://nuoret.riku.fi/tietoa-meista-ja-toiminnastamme/miten-riku-voi-auttaa. Päivystäjä auttaa sinua tarvittaessa myös rikosilmoituksen tekemisessä.

Muista, että olet arvokas! Pidä jatkossakin huolta terveydestäsi ja oikeuksistasi. <3 Tsemppiä kovasti, ota rohkeasti asiasi puheeksi Riku-chatissa.

Terveisin, Riina | Nuortenelämä.fi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Hei. Oikeuttaako vammaisen pysäköintilupa kaikissa mahdollisissa tapauksissa pysäköimään ilmaiseksi maksulliselle paikalle? Käsitykseni mukaan asia pitäisi olla näin. Minulla alkaa kahden viikon pääst...
Lue lisää

Olen ihmetellyt poliiseista käytettäviä titteleitä. Joku on vanhempi konstaapeli, joku on nuorempi konstaapeli, ja sitten on vielä yli- ja alikonstaapelit. Miten vanha pitää olla, että sanotaan vanhem...
Lue lisää

Onko latvalinnustus koskaan täysin turvallista? Eihän mitenkään voi tietää ampuessaan mihin luoti lopulta päätyy. Jos pitäisi olla 100% varma, ettei se osu ihmiseen, ei kukaan voisi koskaan ampua lint...
Lue lisää

Jos ohjaaja kuulee nuorten käymää keskustelua nuorisotiloissa, saako hän kertoa tätä eteenpäin, vai onko hän tästä vaitiolovelvollinen. Esim. Kuuullut koulussa tapahtuneen nimittelyä / huutelua (kiusa...
Lue lisää