Monta asiaa samasta aiheesta

18.03.2016
Hellou! Harrastan kilpa telinevoimistelua ja minulla on viidesti viikossa kolmen tunnin harjoitukset. Minulle harjoituksia on liikaa eikä aikaa jää muuhun. Kesälläkin on harjoituksia ja olen miettinyt lopettamista keväällä mutta en osaa päättää lopetanko vaikka haluaisinkin. Yksi minun luokalla oleva tyttö on samassa ryhmässä kun minä ja pelkään että hän vihaa minua jos lopetan. Ja olen siitä myös surullinen siitä kun seurassamme ei voi harrastaa rytmistävoimistelua, harrastaisin sitä mielummin.

Nuorisotiedottaja Jenny Vastaa

22.03.2016

Hei!

Tämä on varmasti vaikea paikka sinulle, koska olet ehkä harrastanut telinevoimistelua jo jonkin aikaa ja siitä on ehtinyt tulla osa elämääsi. Kerrot, että se vie jopa liiankin paljon ajastasi, etkä oikein ehdi tehdä muuta kuin käydä harjoituksissa. Sanot myös, että pelkäät ystäväsi suuttuvan jos lopetat ja että sinua kiinnostaa rytminen voimistelu enemmän.

Ensinnäkin toivoisin sinun ajattelevan harrastuksesi lopettamista ihan vain omalta kannaltasi. Et voi tehdä päätöksiä ystäväsi mukaan, eli jos lopetat ja hän suuttuu, sille ei voi mitään. Kyse on nyt sinusta itestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi. Toiseksi miettisin sinuna, mitä sitten tekisit jos et kävisi harjoituksissa? Onko jotain todella niin tärkeää mihin pitäisi olla aikaa vai kuluuko aika sitten vain ollessa. Harrastuksestasi satttaa olla sinulle enemmän hyöytyä kuin haittaa mutta et ehkä huomaa sitä juuri nyt tässä vaiheessa elämää. Tämä harrastus on varmaankin tuonut elämääsi monta hyvää asiaa, mieti mitä ne ovat -mieti myös huonoja puolia. Kumpia on enemmän?

Harmi, ettet voi vaihtaa rytmiseen voimisteluun kun kerran se olisi sinulle mieluisampaa. Ehkä voit myöhemmin (jos vaikka muutat opiskelujen myötä muualle) harkita lajin vaihtamista.

Juttele tästä asiasta vaikkapa äitisi tai valmentajasi kanssa niin saat pyöritellä ajatuksia jonkun toisen kanssa. Voi olla helpompaa tulla itseään tyydyttävään lopputulokseen kun asiasta juttelee jonkun luotettavan ja asiasta tietävän henkilön kanssa. Voihan olla, että tarvitset vain tauon harrastuksestasi, jotta saat kipinän sitä kohtaan taas syttymään. Luultavasti valmentajasi osaa neuvoa sinua parhaiten tämän asian suhteen, hän on todennäköisesti kohdannut muitakin joiden motivaatio ei aina ole ollut ylimmillään ja osaa siten neuvoa sinua joka nyt olet vastavassa tilanteessa.

Toivottavasti voit ottaa pienen tauon, jotta voit miettiä tätä asiaa tarkemmin ajan kanssa.

Ystävällisesti, nuorisotiedottaja Jenny

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Voiko kristallisauvaa teidän mielestä kutsua lasikeihääksi?
Lue lisää

Voiko tehä seksiä vaikka ei ole menkoja?
Lue lisää

Haluaisin tietää että voiko mun ikänen käyttää kofeiini pusseja
Lue lisää

Hei, harrastin nyrkkeilyä nuorempana ja olin siinä hyvä. Mutta lopetin sen jonkun ihme syyn takia, ja kun alotin sen uudestaan niin en tullu toimeen muiden kanssa siellä ja muutenkaan en ollu hirveen ...
Lue lisää