virustartuntavaara maksullisesta seksistä

22.03.2020
Voiko nyt kun koronavirus jyllää käydä maksullisen naisen luona tarvitsematta pelätä viruksen leviämistä? Samaan aikaan kun ihmisiä kehotetaan pysymään kotona, myyvät naiset itseään kuin ei mitään virusta olisi olemassakaan. Se tuntuu aika hurjalta. Siitä huolimatta tunnen halua saada seksiä. On vaikea ajatella, ettei siihen olisi enää mahdollisuutta. Tunnen myös häpeää näistä haluista, kun maailmalla ja varmaan kohta myös Suomessakin ihmishenkiä menetetään koronan takia.
Tessi klippt

Terveydenhoitaja ja seksuaalineuvoja Tessi Vastaa

Nuorisotiedottaja Piia Vastaa

24.03.2020

Hei,

Riski saada koronavirus tartunta on periaatteessa sama maksaessa seksistä kuin harrastaessa seksiä kenen tahansa kanssa. Tietenkin riski on tavallaan suurempi, jos nainen tapaa useampia asiakkaita päivässä, koska tällöin tartunta kulkee helpommin henkilöltä toiselle.

 On täysin luonnollista, että tässä monella tavalla erikoisessa tilanteessa on seksihaluja. Mielestäni olisi jopa oudompaa (ja huolestuttavampaa), jos koronaepidemian vuoksi seksihalut katoaisi.

 Tiedän, että on seksityöntekijöitä, jotka tällä hetkellä välttävät tapaamasta riskiryhmään kuuluvia henkilöitä (yli 70-vuotiaita tai perussairaita), mutta se tuskin on mikään yleinen sääntö, koska alalla on melko vähän yleisiä sääntöjä muutenkaan.

 En valitettavasti pysty sanomaan, mitä sinun tulisi tehdä asian kanssa, mutta toivottavasti otat huomioon omasi sekä muiden turvallisuuden ja vältät tapaamasta ihmisiä, jos sinulla on jotain oireita. Jos kaikki noudattaisivat suosituksia, korona ei olisi ongelma.

 

Terveisin, Tessi

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Minua on huimannut muutaman kerran seksin jälkeen viime aikoina. Tämä on uusi ilmiö. Ongelmaa ei ole, jos jään sänkyyn laukeamisen jälkeen. Pitäisi kuitenkin käydä pesulla, ja noustessa silmissä mustu...
Lue lisää

Mulla on ollut viime syksystä lähtien vaiva. Mulla vaahtoaa virtsa lähes joka päivä. Se vaihtelee myös että kuinka paljon sitä on. Joskus se jää sinne pönttöön pitkäksikin aikaa, ja joskus poistuu sam...
Lue lisää

Millä perusteella tehdään päätökset hullujenhuoneelle määräämisestä? Voiko kuka tahansa yleislääkäri päättää siitä, vai pitääkö olla joku erikoislääkäri? Ovatko käytännöt muuttuneet tässä asiassa vuos...
Lue lisää

Minulla on selässä ja kyljissä useampia kipeitä ajoksenmollukoita. Jotkut niistä on aika isojakin. Uusia taitaa kasvaa kaiken aikaa. Onko totta, että ajoksiin paras lääke on harrastaa paljon seksiä? M...
Lue lisää