Ihmissuhteet

Yhteiskuntamme rakentuu hyvin pitkälle ihmissuhteiden varaan. Toisiin ihmisiin solmimillamme suhteilla on suuri merkitys elämällemme ja hyvinvoinnillemme.


Ihmissuhteita on monenlaisia; suhteita kavereihin, poika- tai tyttöystävään, perheeseen ja sukulaisiin, työtovereihin jne. Listaa voidaan jatkaa loputtomiin. On tärkeää pitää mielessä, että toisiin ihmisiin solmimillamme suhteilla on suuri merkitys elämällemme ja että niitä tulisi sen vuoksi hoitaa mahdollisimman hyvin. Suuri suhdeverkosto on hyvä olemassa elämän eri vaiheissa. Ihmissuhteet tuovat elämään turvallisuutta ja vakautta. Ihmistä voidaan pitää laumaeläimenä, joka tarvitsee ympärilleen ryhmän tukea ja yhteenkuuluvuutta muiden ihmisten kanssa.

Ihmissuhteet

Ihmissuhteet-palstan alla olevia sivuja parannetaan ja laajennetaan silloin tällöin Decibel.fi:n nuorisotiedottajien toimesta. Se tapahtuu usein kun yhteistyökumppanien ja asiantuntijoiden kanssa tehtyjä Kuukauden teemoja tulee lisää. Teemat valitaan Decibelin Kysy Pois-palstalle tulleiden kysymysten ja muualta (esimerkiksi kouluterveydenhoitajilta, nuoriso-ohjaajilta tai mediasta) kuultujen suosituksien perusteella.

HUOM! Kaikki rakkauteen ja seksiin liittyvä löytyy samannimisen pääotsikon alta Decibelin Tietoa-osiosta. Sinne kuuluu siis myös flirttailu ja tyttö- ja poikaystävät.

Jos haluaisit lukea jostain lisää, nuorisotiedottajat ottavat ilomielin vastaan ideoita, vinkkejä ja toiveita sivulla Unohdimmeko jotain?

13.04.2023

Hip hip hurraa, Decibel on aloittanut yhteistyön Nuortenlinkin kanssa! Nuortenlinkki on A-klinikkasäätiön valtakunnallinen, nuorille suunnattu sivusto, joka tarjoaa tietoa & tukea päihdeasioihin, riip...
Lue lisää

09.06.2022

Sukupuolitautitestit voivat jännittää ja herättää kysymyksiä. Siksi olemmekin koonneet tähän tietoa siitä, miten kaikki käytännössä tapahtuu. Ota ihan rauhassa, kaikki järjestyy kyllä.
Lue lisää

10.11.2020

Oletko nähnyt Instagramissa mainoksen uskomattoman edullisista tuotteista? Oletko hakupalvelun kautta löytäny haluamasi tuotteen edulliseen hintaan sinulle ennestään tuntemattomasta verkkokaupasta? Oletko klikannut itsesi mainoksen kautta verkkokauppaan ja hämmästynyt edullisia hintoja?
Lue lisää

23.10.2019

Normaalipaino on se paino, joka ei ole alipainoa eikä ylipainoa vaan niiden välissä. Se on paino, jossa on hyvä olla sekä fyysisesti että henkisesti. On tärkeää tunnustella omaa vointia eikä vain ajat...
Lue lisää

23.10.2019

Anoreksia Tavallisin oire anoreksian (anorexia nervosa) varhaisessa vaiheessa on, että sairastunut alkaa syödä vähemmän ja kontrolloida painoaan.   Muita oireita: painon lasku, ahdistus, syömisen vaik...
Lue lisää

23.10.2019

Jos epäilet, että sinä tai joku lähipiiriisi kuuluva on sairastunut syömishäiriöön, on tärkeää, että haette apua niin pian kuin mahdollista. Voit esimerkiksi puhua asiasta koulukuraattorisi, kouluterv...
Lue lisää

17.10.2019

Surullista, mutta totta. Ystävät tulevat ja menevät – joskus he jopa tulevat takaisin. On tavallista, että ihmisellä on useita eri ystäviä samanaikaisesti, mutta myös että ystävyyssuhteen loputtua saa...
Lue lisää

17.10.2019

Tasavertaiset, itsenäiset ystävät terveessä ystävyyssuhteissa, voivat myös ärsyyntyä toisiinsa tai päätyä riitatilanteeseen. Voi myös olla niin, että välillä ollaan vaan huonolla tuulella, kun ollaan ...
Lue lisää

17.10.2019

Jos haluaa löytää uusia ystäviä tai tutustua uusiin ihmisiin, täytyy tehdä jotain heidät löytääkseen. Välillä voi käydä niin, että heti klikkaa jonkun toisen kanssa, jolloin ystävyys voi alkaa, mutta ...
Lue lisää

27.08.2019

Tupakoinnin lopettaminen ei ole helppoa, mutta se kannattaa aina. Lopettamisen hyödyt alkavat heti viimeisen tupakan tumppaamisen jälkeen. Jo 20 minuutin kuluessa verenpaineesi laskee ja sydämen syke ...
Lue lisää

1 2 3 4 5 18