Peniksen ulkonäkö

Peniksen ulkonäkö

Sivu lyhyesti: Penikset ovat ulkonäöltään yhtä erilaisia kuin ihmiset - ja yhtä erilaisia kuin tyttöjen alapäät. Sukupuolielimen ulkonäkö siis vaihtelee pojasta toiseen. Terska on yleensä muuta ihoa tummempi, aivan kuten suu ja peräaukko, sillä se on limakalvojen peitossa. Terska voi olla väriltään kaikkea vaaleanpunaisen ja punertavan ja lilan ja ruskean välillä. Yksilöllisyys pätee myös kivespussin ulkonäköön - se vaihtelee yhtä paljon kuin peniksen ulkonäkö. On esimerkiksi hyvin tavallista, että toinen kiveksistä tuntuu isommalta tai on alempana kuin toinen.

Penikset ovat ulkonäöltään yhtä erilaisia kuin ihmiset - ja yhtä erilaisia kuin tyttöjen alapäät. Kaikilla meillä on samat ruumiinosat, mutta vähän eri muotoiset, väriset, kokoiset jne. Yhdellä pojalla voi olla paksu ja lyhyt, melkein lilan värinen penis ja paljon mustaa kiharaa häpykarvoitusta, kun taas toisella voi olla pitkä ja kapea, vaaleanruskea penis jossa on nystyröitä. Tämä sama koskee kiveksiä, ne ovat yhtä erinäköisiä kuin peniksetkin. On esimerkiksi hyvin tavallista, että toinen kives tuntuu toista isommalta.

Sukupuolielimen ulkonäkö siis vaihtelee pojasta toiseen ja saamme paljon kysymyksiä erilaisista ja -näköisistä poikien sukupuolielimistä ja monet murehtivat, että heidän omissaan on jotain vikaa. Tässä seuraa esittely siitä, miltä poikien alapäässä oikein näyttää.

Terska on yleensä muuta ihoa tummempi, aivan kuten suu ja peräaukko, sillä se on limakalvojen peitossa. Terska voi olla väriltään kaikkea vaaleanpunaisen ja punertavan ja lilan ja ruskean välillä. Se on myös hyvin usein kiiltäväpintainen. Terskan alareunassa on rivi pieniä nystyröitä, joita monet pojat luulevat sukupuolitaudiksi. Ne ovat kuitenkin vain talirauhasia ja niitä kutsutaan Tysonin rauhasiksi. Joillain pojilla nämä ovat hyvin näkyviä kun taas toisilla niitä tuskin huomaa. Ne voivat myös muuttaa väriä ja muotoa elämän aikana.

Samankaltaisia talirauhasia, joiden tehtävä on voidella ihoa ja estää sitä kuivumasta, löytyy koko penisvarren ja kivespussin alueelta - näitä on myös tyttöjen uloimmilla häpyhuulilla ja huuliemme sisäpuolella. Näitä kutsutaan Fordycen rauhasiksi ja ne ovat tavallisia ja täysin vaarattomia - kaikilla pojilla on nystyröitä ja näppylöitä peniksessään. Nystyrät voivat olla myös karvatuppia ja hikirauhasia, jotka ovat selkeämmin näkyvillä peniksessä, sillä se ei muiden ruumiinosien tavoin sisällä ihonalaista rasvaa. Nystyrät ovat usein ihonvärisiä, hieman koholla ja n. 1­-3 mm halkaisijaltaan. Ne voivat myös olla valkoisia/kellertäviä keskeltä.

Lue lisää näpyistä, nystyröistä ja paiseista täältä!

Häpykarvoitus on myös erilaista ihmisestä riippuen - joillakin on suoraa, toisilla on kiharaa, joillakin on vaaleaa kun taas toisilla on melkein mustaa.

Yksilöllisyys pätee myös kivespussin ulkonäköön - se vaihtelee yhtä paljon kuin peniksen ulkonäkö. On esimerkiksi hyvin tavallista, että toinen kiveksistä tuntuu isommalta tai on alempana kuin toinen. Usein kivespussi on väriltään muuta ihoa tummempi. Se on usien myös "ryppyinen" ja karvainen.

HUOM! Kivessyöpä ilmenee useimmiten nuorilla miehillä, joten murrosiässä ja sitä vanhempana kannattaa tutkia omia kiveksiään. Voit tehdä sen itse puristelemalla niitä ja tutkia niitä outojen pattien tai uusien nystyröiden varalta. Jos tunnet jotain epätavallista, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin tarkempia tutkimuksia varten.